Klassinen musiikki palaa kaupallisena radioon
Classic Radio sulkeutui analogisesti ja muuttui vain internetissä kuuluvaksi radiokanavaksi aikaisemmin syksyllä. Vapautunutta toimilupaa haki kuusi yritystä. Voittajaksi Liikenne- ja viestintäministeriö julistaa helsinkiläisen Classicus Oy:n.
Valtioneuvostolta radiotoimiluvan saanut Classicus julkaisee myös klassisen musiikin Rondo–Classica-aikakauslehteä. Uusi toistaiseksi nimeämätön kanava aloittaa maaliskuun alussa. Toimilupa päättyy vuoden 2011 lopussa.
Osaamista
taustalla
Classicus Oy:n kaupallinen radio kuuluu suurimmissa kaupungeissa: Helsingissä, Lahdessa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa sekä oopperakaupunki Savonlinnassa. Lisäksi kanava on kuultavissa internetin kautta.
Yhtiön mukaan musiikillisena runkona on klassisen musiikin valtavirta vanhasta musiikista uuteen, isoista kokoonpanoista kamarimusiikkiin ja oopperasta liediin.
Lehtikustantajan hyppääminen radiotoimintaan ei tapahdu aivan ilman kannuksia, sillä kanavan musiikkiprofiilia ja ohjelmia kehittää Matti Tuomisto. Hän oli alkuperäisen Classic Radion radiojohtaja Helsingissä 1990-luvun alkuvuosina.
Klassisen musiikin
verkkoyhteisö
Mutta suunnitelmat ulottuvat eetteriä pidemmälle, sillä kanavan ympärille pyritään rakentamaan klassisen musiikin harrastajat yhdistävä sosiaalinen yhteisö Classic Family Finland.
– Olemme iloisia, että lupa myönnettiin yhtiölle, joka sitoutuu perusklassisen työn tekemiseen, kertoo Classicuksen radiotoiminnan kehittämistä johtava Heikki Lehmusto. Hän on myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja.
– Pyrkimyksenä on luoda laaja toiminta-alusta eri kulttuuritoimijoille, jolloin pystytään hyödyntämään lehteä, radiota ja verkon tuomia mahdollisuuksia, ja palvelemaan laajasti klassisen musiikin ystäviä, joita on noin kymmenen prosenttia kansasta, Lehmusto hahmottaa.
– Jatkon kannalta on hyvin jännittävää, missä kaikissa muodoissa klassista musiikkia pakataan esimerkiksi verkkoon.
Lehmusto jättää kuitenkin vastaamatta, mitkä ovat Classicuksen ambitiot podcast-lähetysten aloittamiseksi. Niiden tekijänoikeuskysymykset ovat olleet vaikeita.
Mainosodotukset
maltillisia
Classicuksen toimitusjohtaja Harri Valkonen kertoo Rondo-lehden ilmoitusmyynnin pysyneen suhteellisen vakaana huolimatta aikakauslehtialan laajemmin kokemasta pudotuksesta. Siitä on kuitenkin vaikea vetää suoria johtopäätöksiä mainostajien riittävyydestä radion puolella.
– Kyllä me kaikesta huolimatta uskomme, että pystymme ylläpitämään tätä radioasemaa ja saamaan aikaiseksi hyvän kanavan Suomeen. Olemme hyvin tiedostaneet, että silloin ainoastaan voi pärjätä, kun on liikkeellä hyvin kohtuullisin toivein, Valkonen asettelee.
































Kommentit (1)
Suomen valtion ja Helsingin kaupungin suoranainen velvollisuus olisi osallistua tähän rakentamalla lähetystoiminnalle oma talo Töölönlahden rannalle.