Poliisi nappasi pankkiautomaattien räjäyttäjät
Poliisi kertoo ottaneensa aamuyöllä tiistaina kiinni viisi henkilöä, jotka syyllistyivät törkeään varkauteen räjäyttämällä Osuuspankin pankkiautomaatit Pyhäjärvellä aikaisemmin yöllä. Automaatit räjäytettiin kello 3.35, ja kiinniotto tapahtui seitsemän aikoihin Rautavaaralla. Kiinniotetut ovat mahdollisesti Ruotsin kansalaisia.
– Viitteitä on, että tämä rikollisryhmittymä – oli se sitten tällä kokoonpanolla tai jollain toisella – on ollut myös aiemmin Suomessa ja syyllistynyt aiemmin näihin rikoksiin. Tätä on vielä liian aikaista arvioida, mutta näyttää siltä, että suurin osa viimeaikojen räjäytyksistä selviää, rikostarkastaja Teijo Ristola keskusrikospoliisista kertoo.
Suomessa on koettu monia pankkiautomaattien räjäytyksiä suhteellisen lyhyen ajan sisällä. Oletettu rikossarja alkoi heinäkuun lopulla Hauholla ja sen jälkeen iskuja on tehty Humppilassa, Punkalaitumella, Pukkilassa ja viime sunnuntaina Pulkkilassa. Joissain tapauksissa rahat on saatu, toisissa käteinen on jäänyt automaattiin.
– Tämä on sellainen rikollisuuden muoto, joka ei ainakaan kannata, Ristola painottaa.
Räjähteitä löytyi
hallusta
Automaattien räjäytyksiä on selvitetty pohjoismaisella yhteistyöllä. Yöllinen kiinniotto oli keskusrikospoliisin, useiden poliisilaitosten ja Helsingin poliisilaitoksen yhteinen operaatio. Sitä johti Helsingin poliisi, ja virka-apua antoivat Rajavartiolaitos ja Puolustusvoimat.
– Kiinniottotilanne sujui kaikin puolin hyvin. Se oli totta kai hyvin vaarallinenkin tilanne, koska räjähdysaineesta oli kysymys ja sitä myös löytyi. Olisi voinut tapahtua vaikka mitä, mutta Suomen poliisi pystyi ottamaan nämä kansainvälisen rikollisjärjestön jäsenet kiinni niin, että heille, sivullisille taikka poliisille ei sattunut mitään, rikostarkastaja Ristola kehuu.
Kiinniotettujen miesten ikä vaihtelee 23 ja 36 vuoden välillä. Epäiltyjen hallusta löytyi myös ase. Keskusrikospoliisi aloittaa nyt esitutkinnan, ja kiinniotettuja epäillään ainakin törkeästä varkaudesta.
































Kommentit (5)
Voi prkl
Ei saa tuksut ja matit jäädä pois. Nehän on suomen viihdemaailman kuumimmat julkkikset.
Ois mukava lukea juttua mitä puhelinta tuksu käyttää ja mihin masa käyttää omaa konettaan :D
Montakokertaa
Poliisit.nappaavat.itsensä.rikosta.
Valmistelemasta.joka.luetellaan.jonkun.ihmisen.
Tekemäksi.
Rikokseksi.
Suunnitelluksi.
Tarkoitan.sitä
Jotta.tavallinen
Tahvo.ei.tajuakaan.jotta.poliisit
Ovat.koulutettuja.valmistelemaan.rikoksen.merkistö.jollekkin.henkilölle.eli.ohjaamaan.tekemään.rikostapahtumaksi.lueteltava.teko.ja.viemään.syyteharkintaan.ja.tuomita.ihminen.joka.ei.ymmärrä.miksi.pitää.tehdä.niinkuin.syytteen.läpivientiävartentarvitaan.omituinen.oikeuslaitos.
Kaikki.vain.poliisien.omaa.termistöä.
Jota.ei.käytä.
Tavallinen.tahvo.koska.vain.poliisilla.on.om.rekisteri.jota.täydentävät.suunnitelmallisesti.valmistellen.juttunsa.joista.koituu.turhia.kuluja.valtiossamme.vuosittain.