Pankkiautomaatin räjäytys jätti ilman saalista

Poliisi
Pankkiautomaatin räjäytys jätti ilman saalista
Poliisi on kuulustellut tapauksesta mieshenkilöitä, jotka ovat kiistäneet osallisuutensa.
Pukkilasta Pulkkilaan? Pohjois-Pohjanmaalla yritettiin räjäyttää pankkiautomaatti sunnuntainvastaisena yönä kello neljän jälkeen.
Tuomas Linnake
5.10.2009 09:16
Kommentit 8

Oulusta noin sata kilometriä etelään sijaitsevan Pulkkilan keskustassa koettiin äänekäs rikos, jossa voimakas räjähdys jätti tekijät kuitenkin ilman pankkiautomaatin käteisvaroja. Oulun poliisin mukaan aineelliset vahingot jäivät tuhoutunutta pankkiautomaattia lukuun ottamatta kohtalaisen pieniksi.

Etelä-Suomessa on tapahtunut viime aikoina useampikin pankkiautomaatin räjäytys, joissa ainakin osassa tekijöiden uskotaan olevan samoja. Viimeksi räjähti Pukkilan Osuuspankilla Itä-Suomessa kuukausi sitten, mutta silloinkin rikolliset jäivät ilman rahaa.

Oulun poliisi kertoo ottaneensa kiinni ja kuulustelleensa mieshenkilöitä, jotka ovat kiistäneet osallisuutensa tekoon. Tapausta tutkitaan törkeän varkauden yrityksenä sekä vaaran aiheuttamisena.

Lisää Aiheesta
UutinenPankkiautomaatti sanoi pam (24.7.2009 15:09)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (8)

Huono 0
Enkö nyt tajua jotain, vai miksi tämä on It-viikossa?
Huono 2
Enkö nyt tajua jotain, vai miksi tämä on It-viikossa?

Koska kyseessä on automaatti?
Samaa ihmettelen itsekkin
Huono 3
Kuinka helvetin tyhmiä nuo rosvot oikein ovat? Onneksi.
Flak
Huono 6
kyllä mä henk koht. olen tehnyt samanlaista keikkaa jo vuosia sitten, kiinnijäämisen riski on mahottoman pieni, mahdollinen saalis suuri ja mestat joissa pääsee automaatin taakse, ovat varmoja nakkeja. tottakai pikkupaikkakunnat ensin, sinne poliisien tulo voi kestää jopa seuraavaan päivään asti... Kyllä mä vaan sanon että on hienoa että rikollista vielä tehdään tässä maassa, eihän poliiseilla olis muuten töitä, ja muutenkin ois saatanan tylsää.
leif lager
Huono 5
Trollaati trollaati trollaati trollaa!
Aavo Pahonen
Huono 4
C4 ostamaan ylijäämävarastolta niin jo lähtee tomaatti irti.
Fin
Huono 2
C4 ostamaan ylijäämävarastolta niin jo lähtee tomaatti irti.

Pommi sivuilla törmäsin seuraavaan:"This commercial name is C4"
Puuha Pate
Huono 0
C4 ostamaan ylijäämävarastolta niin jo lähtee tomaatti irti.

Jos tarttet räjähteitä tomaattien irroittamiseen niin silloin tomaatit todennäköisesti ovat vielä liian raakoja.
Viherpeukalo
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949