Web 2.0 on englannin miljoonas sana
Kielen kehitystä seuraava Global Language Monitor julisti keskiviikkona web 2.0:n englannin kielen miljoonanneksi sanaksi.
Sanan paikasta kisasivat web 2.0:n ohella muun muassa slumdog, kahdella numerolla kirjoitettava n00b ja cloud computing. Ne kaikki kuitenkin ehtivät firman laskelmissa Web 2.0:n edelle eli viimeisille sijoille juuri ennen miljoonan rajapyykkiä.
Firman määritelmä vaatii, että todelliseksi sanaksi luettava kirjainyhdistelmä on esiintynyt 25 000 kertaa ihmisten välisen kanssakäymisen paikoissa, kuten lehdissä tai internetissä.
Määritelmä ei kuitenkaan kelpaa läheskään kaikille, ja väitteillä miljoonannesta sanasta on jo ehditty heittää vesilintua sanakirjojen tekijöiden keskuudessa, Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo.
Lisäksi voidaan kiistellä siitä, onko miljoonas sana oikeastaan sana tai kunnollinen termi ollenkaan. Muotitermi web 2.0:n kestävyydestä pidemmällä aikavälillä ei ole takeita. Web 2.0:lla viitataan internetin uuteen vaiheeseen, eli muun muassa parempaan vuorovaikutukseen ja ihmisten välisiin sosiaalisiin suhteisiin verkossa.
1000 001:s sana tai termi on talouskriisin aikaansaama "financial tsunami".

































Kommentit (10)
Google:
Tulokset 1 - 10 noin 760 000 000 osuman joukosta haulle web 2.0.
Tulokset 1 - 10 noin 5 260 000 osuman joukosta haulle n00b.
Tulokset 1 - 10 noin 45 500 000 osuman joukosta haulle cloud computing.
Tulokset 1 - 10 noin 4 510 000 osuman joukosta haulle financial tsunami.
Toisaalta:
Tulokset 1 - 10 noin 5 720 000 osuman joukosta haulle asdf.
Onko tässä nyt 1 000 002:s englannin kielinen sana?
Siitä lähtien kun se ymmärsi ruveta kokoamaan tietoa vapaasti kaikkien saataville. Sen arvoa moni ei vieläkään ole ymmärtänyt.
Siitä lähtien kun se ymmärsi ruveta kokoamaan tietoa vapaasti kaikkien saataville. Sen arvoa moni ei vieläkään ole ymmärtänyt.
Uutisesta:
Firman määritelmä vaatii, että todelliseksi sanaksi luettava kirjainyhdistelmä on esiintynyt 25 000 kertaa ihmisten välisen kanssakäymisen paikoissa, kuten lehdissä tai internetissä.
Määritelmän mukaan internet on yksi esiintymispaikka, joten google on hyvä tapa osoittaa että tuo 25 000 kertaa on tullut täyteen jo kauan sitten. Web 2.0 on jo terminä viitisen vuotta vanha kuten joku jo ehti sanoa.