Nokia: Osallistuimme EK:n Lex Nokia -tilaisuuksiin
Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen kertoo yhtiön osallistuneen pariin Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tilaisuuteen, joissa käsiteltiin Lex Nokiana tunnettua sähköisen viestinnän tietosuojalakia.
Suominen sanoo kuitenkin, ettei Nokialla ollut merkittävää roolia tilaisuuksissa.
– Emme ole koskaan kiistäneet osallistumistamme näihin pariin tapaamiseen. Emme ole nähneet tarpeelliseksi tuoda asiaa erikseen esille. Emme olleet erityisen aktiivisia tilaisuuksissa, Suominen sanoo.
Suomisen mukaan Nokian edustajat osallistuivat vuonna 2006 EK:n lounastilaisuuteen ja pariin muuhun tilaisuuteen. Lounastilaisuudessa Nokiaa edusti johtaja Veli Sundbäck.
– Emme ole painostaneet emmekä uhkailleet, Suominen kommentoi julkista keskustelua.
Suominen näkee Elinkeinoelämän keskusliitosta, että sen rooli on olla edun valvoja. EK on lain valmistelussa tuonut esille koko elinkeinoelämän näkemyksiä. Suominen torjuu näin väitteet, että EK on toiminut Nokian juoksupoikana.
– On vähän hämärää, että laki on profiloitunut Nokiaan, Suominen sanoo.
Lex Nokian käsittely alkaa eduskunnan täysistunnossa tänään tiistaina iltapäivällä.































Kommentit (1)