Teoston asiakkaat ovat entistä tyytyväisempiä
Lähes kaikkien asiakasryhmien tyytyväisyys on kohentunut selvästi, Teosto ilmoittaa.
Tutkimuksen toteutti Corporate Image Oy Teoston toimeksiannosta. Aineisto kerättiin joulu-tammikuussa 250 puhelinhaastattelulla, ja vertailutasona toimi vuonna 2005 tehty tutkimus.
Asiakkaiden antama kokonaisarvosana Teostolle oli kouluasteikolla 8,04. Kolmen vuoden takaisessa tutkimuksessa vastaava luku oli 7,74. Ero on Teoston mukaan tilastollisesti merkitsevä.
Tapahtumajärjestäjät
kärkipäässä
Teoston mukaan eri asiakasryhmistä tyytyväisyys oli parantunut eniten tapahtumien järjestäjillä. Myös hyvitysmaksu-asiakkaat sekä radio-, televisio- ja elokuva-alalla toimivat asiakkaat antoivat kärkipään arvion.
Tutkimuksesta ilmeni, että toiminnan luotettavuus ja joustavuus ongelmatilanteissa ovat asiakkaiden mielestä tärkeimmät kriteerit, kun he arvioivat yhteistyötä Teoston kanssa.
Kolmannes kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että Teoston toiminta on kehittynyt myönteisesti viimeisen kahden vuoden aikana. Kaksi kolmannesta katsoi sen pysyneen ennallaan. Vain kaksi prosenttia ilmoitti toiminnan huonontuneen.































Kommentit (6)
Miten on Teoston liikevaihto kasvanut 5:ssä vuodessa?
Herää kysymys mikä on asian vierestä kirjoittaminen: se että vastuullisessa asemassa olevan arvelluttavia edesottamuksia tuodaa ilmi?
Hieman ristiriitaista tulosta nyt sylttytehtaalta lauttasaaresta lähtenyt.
Kysyttiinkö normaali kaduntallaajilta, jotka näistä hyvitysmaksuista valtaosan maksaa digikuvia tallentaessaan? Ei taatusti.
Veikkaan konkurssia 10v sisällä.
Na na na na, na na na na, hey hey-ey, goodbye.
Never gonna miss you.