Google karsii rönsyjä ja avaa Jaikun koodin

Google karsii rönsyjä ja avaa Jaikun koodin
Google lopettaa useita rönsyjä. Listalla on myös Suomesta viime vuonna ostettu mikroblogipalvelu Jaiku, josta tulee kevään aikana avointa koodia.
Jarmo Lahti
15.1.2009 10:46
Kommentit 0

Lopetettavien tai rajoitettavien palvelujen listalla ovat Google Video, Notebook, Catalog sekä Mashup Editor. ReadWriteWeb kertoi ensin myös Jaikun olevan lopetettavien palvelujen listalla, mutta päivitti sitten vain Googlen lopettavan sen kehityksen ja avaavan koodin käyttäjien itsensä kehitettäväksi jatkossa.

Google on samassa yhteydessä ilmoittanut lopettavansa kolme toimistoa: Teksasin Austinista, Norjan Trondheimista ja Ruotsin Luleåsta. Niissä on henkilöstöä yhteensä noin 70, joille Google kertoo löytyvän töitä muista toimistoista jos vain muuttohaluja  löytyy.

Suomalaisten Jaiku-käyttäjien huolenilmaisuja yhteisönsä kehittymisen pysähtymisestä tai pirstaloitumisesta Jaikun perustaja, nykyinen googlelainen Jyri Engeström kävi rauhoittamassa tuoreeltaan.

– Lähdekoodin avaaminen tarkoittaa, että koneistoa joka pyörittää Jaikua voi tutkia vapaasti ja parantaa sekä sitä että kuka tahansa voi laittaa oma Jaikunsa pystyyn.

– Sillä tavalla nykyinenkin Jaiku kehitettiin: ne, jotka tosissaan innostuivat ideasta, rupesivat rakentamaan sitä yhdessä.

Joitain innokkaiden käyttäjien kehittämistä muutoksista voidaan Engeströmin mukaan ottaa käyttöön myös jaiku.comissa ja mahdollisissa muissa Jaiku Enginen päälle rakennetuissa palveluissa.

– Käytännöt jaiku.comin käyttäjien tiedon hallinnoinnin suhteen ei muutu.

Muutosten Engeström kertoo tapahtuvan kevään aikana.

– Tällä hetkellä ollaan aikataulussa.

Lisää Aiheesta
UutinenGoogle irtisanoo 100 rekrytoijaa (15.1.2009 13:54)
UutinenNokia osti saksalaisen Jaiku-kloonin (23.6.2008 16:48)
UutinenJaikusta tuli Googlen sivuprojekti (24.4.2008 12:03)
UutinenGoogle ostaa suomalaisen Jaikun (10.10.2007 08:15)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949