Grand Theft Auto opetti kuusivuotiaan autovarkaaksi
Kuusivuotias poika otti perheen auton avaimet ja lähti ajamaan kouluun myöhästyttyään koulubussista. Perheen äiti nukkui, kun poika ajoi Ford Tauruksella noin kymmenen kilometriä koulua kohti.
Ajaessaan kouluun hän teki ainakin kaksi 90 asteen käännöstä sekä ohitti useita autoja. Hän kuitenkin ajoi myös useita kertoja tieltä, ennenkuin törmäsi penkkaan ja pylvääseen noin parin kilometrin päässä koulusta.
– Hän pyrki hyvin määrätietoisesti kouluun, kertoi sheriffi Chuck Wilkins Northumberland Countystä The Bellingham Herald -sanomalehdelle.
– Kun hän astui ulos autosta, hän jatkoi kävellen kohti koulua. Hän ei halunnut myöhästyä aamiaiselta ja liikuntatunnilta.
Poliisi otti kuskin kuitenkin kiinni. Poika kertoi oppineensa ajamaan pelaamalla Grand Theft Auto ja Monster Truck Jam -videopelejä.
Pojan vanhempia syytetään lapsien vaarantamisesta, ja äiti on pidätettynä ilman takuita. Isä vapautettiin 5000 dollarin takuumaksua vastaan.
Viranomaiset huostaanottivat kuusivuotiaan pojan ja hänen neljävuotiaan veljensä.
Rockstar Gamesin Grand Theft Auto -pelisarjaa on aiemmin syytetty muun muassa rasismista ja rikoksiin yllyttämisestä, ja se on kielletty Thaimaassa.






























Kommentit (38)
Pääsisinköhän testaamaan PV:n panssareita, olenhan itseoppinut simulaattorikuski?
Miksi otsikko ei ole "Monster Truck Jam opetti kuusivuotiaan autovarkaaksi"?
Kuten 2hero jo mainitsi, miksi vanhemmat antoivat 6 vuotiaan pelata peliä joka on kielletty alle 18 vuotiailta. Taas nähdään kuinka hienosti yritetään käännättää syy videopelien niskaan vaikka selvästikin vika löytyy vanhemmista jotka alunperin ostivat taaperolle kyseisen pelin ikärajoista piittaamatta.
Pitää muistaa että tämä oli taas niitä Amerikan ihmeitä, eikä pidä vetää mitään yleistäviä johtopäätöksiä.
Fiksu poika ikäisekseen. Saa ajettua noinkin pitkästi, ihan sama vaikka olisikin yleinen jenkki automaattilootainen auto. Ensin P:lle ja ymmärtää painaa jarrua samalla kun starttaa, että saa edes auton käyntiin.
Ei meinaan löydy edes kovin montaa simulaattoripeliä, jossa pitää toimia noin :)
osalla vanhemmista on järkeä sen verran päässä, ettei kielletty alle 18 vuotiailta luokiteltuja pelejä anna kuusivuotiaan lapsensa pelata! Hulluahan tämä on!7
Kiva kun opetit muillekkin! Ei kuule kukaan tiennyt.