Obama viivyttäisi digi-tv-siirtymää
Yhdysvaltain tuleva presidentti Barack Obama on pyytänyt kongressia harkitsemaan uudestaan siirtymistä digitaalisiin televisiolähetyksiin, sanomalehti The New York Times kertoo TV Decoder -blogissaan.
Obaman muutostiimiin johtajiin kuuluva John Podestan mukaan valtio ei ole varannut riittävästi rahaa siirtymän vauhdittamiseen.
Yhdysvaltojen on määrä siirtyä digitaalisiin televisiolähetyksiin 17. helmikuuta. Kongressi hyväksyi aikataulun vuonna 2005.
Kanavat tukevat
lykkäystä
Suuret yhdysvaltalaiset televisiokanavat ABC ja NBC ovat ilmaisseet tukevansa lykkäyssuunnitelmaa. CBS sanoo puolestaan olevansa avoin ehdotuksille.
Myös julkisin varoin tuettu PBS kannattaa siirtymän lykkäämistä.
Useat kuluttajajärjestöt ovat esittäneet huolestuneisuutensa siirtymän nopeasta tahdista.
Presidentti George W. Bushin hallinto ilmoitti maanantaina 1,5 miljardin dollarin tukiohjelmasta, jossa jaetaan tukikuponkeja siirtymästä kärsiville kuluttajille.
Talouslehti Wall Street Journalin mukaan ei ole kuitenkaan olemassa mitään takeita siitä, että kuluttajat saisivat kuponkinsa ennen digiboksin ostamista.
Viranomaiset ovatkin kehottaneet ihmisiä ostamaan digimuuntimia joka tapauksessa.
Consumers Unionin politiikka-asiantuntija Joel Kelseyn mukaan valtion tulisi pystyä jakamaan 40 dollarin tukikuponkeja kaikille amerikkalaisille, joita siirtymä koskettaa.
– Liittovaltio saa 19 miljardia dollaria myymällä analogisten lähetysten lopettamisen jälkeen vapautuneet taajuuskaistat. Samaan aikaan analogisen television omistavat ihmiset joutuvat ostamaan omilla rahoillaan digiboksin.
Moni jäisi
ilman
Tutkimusyhtiö Nielsenin mukaan Yhdysvalloissa oli tammikuussa 7,8 miljoonaa kotitaloutta, jotka eivät olleet päivittäneet tv-laitteistoaan digitaalisia lähetyksiä varten.
Kaikkiaan siis lähes seitsemän prosenttia television omistavista kotitalouksista ei ollut valmiina siirtymään.
Yhdysvaltain digi-tv-siirtymää vaikuttaa vain kotitalouksiin, joissa televisiota katsotaan antennin kautta. Kaapeli- ja satelliittitelevisiolla varustettuihin koteihin siirtymä ei juuri vaikuta.






























Kommentit (2)
Jatketaan aivottoman tuubin trippien tarjoulua niin
Digisiirtymäkin saadaan uusimmalla tekniikalla sitten läpi 2010 juuri sopivasti ennen Amero jakelua.
Digi tulee, köyhät kärsii, vali, vali, vali.
Digiboksin hankintaa pitää tukea, oih, aih ja voih.
Kansalaisboksi irtoaa alle kolmenkympin. Siihen ei kenenkään talous kaadu.