Hengellistä musiikkia humisten nettiin

Jussi Nukari / Lehtikuva
Hengellistä musiikkia humisten nettiin
Internetiin tupsahtaa joulupyhien jälkeen kolme uutta epäkaupallista ja uskonnollista radiokanavaa.
Tuomas Linnake
16.12.2008 11:38
Kommentit 5

Radio Toivo soittaa uutta ja vanhaa laulumusiikkia, Radio Lux keskittyy kirkkomusiikkiin, kuten virsiin ja urkumusiikkiin, kun taas Radio Higher Ground satsaa mustaan musiikkiin soittaen gospelia, soulia, r&b:tä ja funkia.

Mutta jopa kolme uutta kanavaa aikana, jolloin maallistuminen ja kirkosta eroamiset puhuttavat?

"Miksi ihmeessä Toivontuottajat, eli pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymien sähköisen viestinnän toimitus, päätti perustaa peräti kolme epäkaupallista, vaihtoehtoista nettiradiokanavaa, joita voi kuunnella ilmaiseksi ja ilman mainoksia", tiedotteessakin kysytään.

– Toivontuottajat haluaa tarjota Jouluradion kymmenille tuhansille kuuntelijoille – toki myös muillekin musiikin ystäville – mahdollisuuden ympärivuotiseen laadukkaan musiikin kuunteluun netissä. Radiokanavien musiikkivalinnat toteuttavat onnistuneesti kirkon perustehtävää ja ovat kanavaprofiileiltaan niin erilaisia, että ainakin kolmenlaisen musiikkigenren kuuntelijat löytävät oman kanavansa, Toivontuottajien toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne sanoo.

Toivontuottajien jokavuotinen Jouluradio soi tällä hetkellä sekä radiossa että internetissä.

Lisää Aiheesta
UutinenClassic Radio pelastui (5.6.2008 16:31)
UutinenNRJ avaa kuusi uutta nettiradiota (10.1.2008 09:13)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
Loistavaa! Alkoikin jo kyllästyttää radiorockin turhanpäiväinen alakulo ja kiroilun säikeet.
Peljastus
Internetiin tupsahtaa joulupyhien jälkeen kolme uutta epäkaupallista ja uskonnollista radiokanavaa

Eikä taaskaan ketään suojelemassa lapsia tältä saastalta!!! Vaadin pannaan heti nämä kanavat.
Apua!
Huono 0
Hengellistä musiikkia humisten nettiin

Karmeaa luettavaa tälläinen! Tuli oikein paha mieli.
yök
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949