Verkkokaupan ohjelmistotaloilla kinaa markkinaosuusluvuista
Tällä viikolla ensimmäisen verkkokauppaindeksin julkaissut Gagar Oy kertoi julkaisutilaisuudessa, että sen edustamalla saksalaisella ePages-ohjelmistolla Suomessa pyörii yli 800 verkkokauppaa ja markkinaosuus on noin kolmasosa.
Apilarattaan valmistumisvaiheessa olevan oman selvityksen mukaan Clover Shopin markkinaosuus olisi 20 prosenttia eli kaksinkertainen verrattuna Gagarin edustamaan ePagesiin.
Apilarattaan Erno Penttilä ihmettelee, miten Gagarissa on määritelty verkkokaupan käsite niin, että on päästy sen esittämiin kauppojen lukuun ja markkinaosuuteen.
3 000 – 20 000
verkkokauppaa
Apilarattaan kuluttajakauppaan suuntautuneiden verkkokauppojen kartoituksessa ehtona on Penttilän mukaan helppokäyttöinen sähköinen tilausjärjestelmä ja www-sivuilla ilmoitetut verkkokaupan yhteystiedot ja toimitusehdot.
Pelkkää www-sivuilla olevaa tilauslomaketta ei katsota sähköiseksi tilausjärjestelmäksi. Toimintansa lopettaneet verkkokaupat on rajattu tutkimuksen ulkopuolelle.
– Tutkimuksen tietolähde sisältää yli 2 000 sellaista verkkokauppaa. Tarkalla määritelmällä on pyritty toisaalta rajaamaan tutkimus vain laillisiin verkkokauppoihin ja toisaalta parantamaan vertailukelpoisuutta, Penttilä sanoo.
Eri lähteissä suomalaisten verkkokauppojen määräksi on arvioitu 3000–10 000, jopa 20 000.
– Määrä riippuu täysin verkkokaupan määritelmästä.
Apilaratas:
Clover Shop – ePages 2–0
Apilarattaan selvityksessä, jota luvataan valmistuvaksi tammikuussa, on laskettu päädytty noin 2300 b2c-verkkokaupan kokonaismäärään.
Eniten sen mukaan kauppoja on toteutettu osCommerce-ohjelmistolla (22 prosenttia kaupoista), ja kakkosena olisi Clover Shop (20 %) ja kolmantena Gagarin ePages (10 %).
Seuraavina ovat Smilehouse Workspacellaan ja Wosbeellaan (7 %), Virtuemart (5 %), Soprano Oyj Composer- ja Forte-ohjelmillaan (2 %), Quick Cart (2 %) ja MyCashflow (1 %). Alle yhden prosentin osuuteen yltävät Nethit ja Cube Cart. Kategoriaan "muut" kuuluvilla ohjelmistoilla on Apilarattaan selvityksen mukaan toteutettu 31 % verkkokaupoista.
Kilpailijat lyttäävät
Apilarattaan omat luvut
Gagarin toimitusjohtaja Markku Korkiakoski ei purematta Apilarattaan Penttilän lukuja niele.
– Gagarilla on tällä hetkellä yli 800 toiminnassa olevaa verkkokauppiasta. Joukossa on jonkin verran pelkästään B-to-B kauppiaita (7 %), mutta ylivoimainen enemmmistä toimii b2c -segmentissä. Osa kauppiaista tekee kauppaa molemmille segementeille, Korkiakoski toteaa.
– Apilarattaan "tutkimus" pyörii sen omistamassa kaupat.com -portaalissa, ja toki pidetään huolta että kaikki Apilarattaan asiakkaat löytyvät sieltä. Meidän edustamamme kauppiaat voivat sinne vapaasti rekisteröityä, mutta emme ole suinkaan heitä sinne usuttaneet - siitäkin huolimatta, että mainittua tutkimusta toistuvasti käytetään keppihevosena, Korkiakoski toteaa sähköpostivastauksessaan.
Sopranon varatoimitusjohtaja Riitta Auvinen lyttää Composer- ja Forte -luvut täysin.
– Tuollaiset määrät eivät antaisi minulle henkilökohtaisesti mahdollisuutta käyttää Sopranon sähköpostia tai muitakaan työnantajan tuottamia palveluita, hän kuittaa omassa sähköpostikommentissaan.





























Kommentit (9)
Toimittajilta olisi toivottavaa jonkinlainen lähdekritiikki näitä erilaisia "tutkimustuloksia" uutisoidessa.
Soprano Composer on Suomen suosituin verkkokauppaohjelmisto. Eikä ihme, sillä siinä on viilattu kaikki kohdalleen: hinta, helppokäyttöisyys ja tekninen toimintavarmuus. Myymälä on niin helppokäyttöinen, että voit itse hallita sitä." (Lähde: www.composer.fi)
Ettäs tiedätte.
Soprano Composer on Suomen suosituin verkkokauppaohjelmisto. Eikä ihme, sillä siinä on viilattu kaikki kohdalleen: hinta, helppokäyttöisyys ja tekninen toimintavarmuus. Myymälä on niin helppokäyttöinen, että voit itse hallita sitä." (Lähde: www.composer.fi)
Ettäs tiedätte.
Yritin ostaa joululahjoja Sopranosin kaupasta ja jäi todellakin yritykseksi. Ei toimi macilla. Töistä yritin PC:llä uudestaan ja sitten kun viimeinkin sain carttiin ostokset niin ainut maksutapa oli laskulla. Voi herranjeesus ei tuota SAA sanoa verkkokaupaksi kun 12v voi "koodata" paremman päivässä.
Seuraavaksi olen yhteydessä kuluttajavirastoon. Ettäs tiedätte.
It-viikon uutisessa 10.12.2008 oli kerrottu virheellisesti, että tutkimuksessa päädyttäisiin noin 2300 b2c-verkkokaupan kokonaismäärään. Tutkimuksen otos on tällä hetkellä noin 2300 verkkokauppaa.
Tutkimus ei tule olemaan ristiriidassa Gagarin ilmoittamien lukujen kanssa eikä myöskään Tilastokeskuksen hiljattain julkistaman verkkokauppatutkimuksen kanssa. -Erno
It-viikon uutisessa 10.12.2008 oli kerrottu virheellisesti, että tutkimuksessa päädyttäisiin noin 2300 b2c-verkkokaupan kokonaismäärään. Tutkimuksen otos on tällä hetkellä noin 2300 verkkokauppaa.
Tutkimus ei tule olemaan ristiriidassa Gagarin ilmoittamien lukujen kanssa eikä myöskään Tilastokeskuksen hiljattain julkistaman verkkokauppatutkimuksen kanssa. -Erno
Onko tämä joku kaupustelijoiden markkinointipalsta?
Jos on niin kysynpä teiltä: Mitä järkeä ylläpitää jotain "itse" kehittelemää php-purkkaa kun ilmaisia ja paljon parempia kauppoja on pilvin pimein tarjolla. Tietoturvakin varmasti hienolla tasolla.
lyttää Composer- ja Forte -luvut täysin.
Tuollaiset määrät eivät antaisi minulle
henkilökohtaisesti mahdollisuutta käyttää
Sopranon sähköpostia tai muitakaan työnantajan
tuottamia palveluita, hän kuittaa omassa
sähköpostikommentissaan.
Jos b2c kauppoja on yhteensä noin 2300 kpl, niin Sopraanolla (2% tutkimuksen mukaan) on ulkona Compousereita ja Fortteja yhteensä 46 kpl.
Firman sivuilta löytyy 37 compouseria (https://www.composer.fi/uutis01.html), joista iso osa pelkkiä kotisivuja. Fortteja on 19 (http://www.asapsoft.fi/) yht: 56.
Käsittääkseni Soprano on vuokrannut johdolta kartanon, työtiloja, neuvotteluhuoneita yms.
Eikös johto siis tuota palveluja firmalle?