Effi haluaa yhä uudet vaalit
Oikeusministeriön tänään julkistama sisäinen selvitys kunnallisvaaleissa testatusta sähköisestä äänestyksestä kerää varovaista kiitosta kansalaisjärjestö Effin suunnalta.
– Oikeusministeri Tuija Brax myönsi vihdoin virheet ja ilmoitti, että oikeusministeriön vaaliorganisaatio menee uusiksi, järjestön varapuheenjohtaja Ville Oksanen sanoo.
Eri tiedotusvälineet spekuloivat keskiviikkona selvityksen vaikutuksia vaalijohtaja Arto Jääskeläisen asemaan.
Hankenin tutkija ja Effin entinen puheenjohtaja Mikko Välimäki ei lämpene henkilökohtaisesti ajatukselle, että pelkästään projektista vastannut virkamiesjohto vaihdetaan.
– Minkä takia Brax ei itse eroa? Hän on väittänyt julkisesti, ettei mitään ongelmia ollut ja että ongelmat olivat äänestäjissä. Minun mielestäni asia on yhtälailla Braxin vastuulla.
Effi haluaa
uusia vaalit
Hallinto-oikeus käsittelee parhaillaan sähköisen äänestyksen kokeilusta tehtyjä valituksia, joissa vaaditaan vaalien uusimista Karkkilassa, Kauniaisissa ja Vihdissä.
Sähköisessä äänestyksessä meni hukkaan yhteensä 232 ääntä.
Välimäki pitää epätodennäköisenä sitä, että hallinto-oikeus kieltäytyy järjestämästä uusia vaaleja tilanteessa, jossa oikeusministeriö on myöntänyt äänestämisessä tapahtuneet virheet.
– Effi jättää huomenna omat vastauksensa hallinto-oikeuteen oikeusministeriön ja keskusvaalilautakuntien antamista vastauksista.
Keskusvaalilautakunnat pitävät kiinni kannasta, jonka mukaan äänien hukkumista ei voida todistaa.
Kauniaisten keskusvaalilautakunta pitää hallinto-oikeudelle toimittamassaan vastauksessa mahdollisena jopa salaliittoa.
Vastauksen mukaan jotkut äänestäjät ovat saattaneet tietoisesti keskeyttää äänestystoimenpiteensä osoittaakseen, että järjestelmä on teknisesti puutteellinen, Välimäki sanoo.






























Kommentit (11)
Jos minun pitää lähteä taas talsimaan vaaluurinille EFFI:n takia, niin lupaan vihata koko porukkaa seuraavat kymmenen vuotta.
Ei sinun tarvitse. Jos et kerran välitä vaalituloksen oikeellisuudesta ja rehellisyydestä hiukkaakaan, miksi vaivautuisit äänestämään?
Ja jos taas välität, näet varmasti ettei syyllinen vaalien uusimiseen ole Effi, vaan oikeusministeriö ja -ministeri.
Mitä se EFFI etukäteen oikeuden päätöksestä kitisee? Onko EFFIllä joku kristallipallo vai? Ei hallinto-oikeus vielä ole päättänyt mitään. Kiittää tai narisee sitten, kun päätös tulee.
Ehvi on nyt näitä tämän palstan kummajaisia
Hyvä.
Mutta jos nyt EFFI lähtee juoksuttamaan kymmeniä tuhansia ihmisiä uudelleen äänestämään sen vuoksi että joku promille äänikannasta meni hukkaan, samaan aikaan kun kymmeniä prosentteja äänistä jäi kotiin (eivät älynneet ännestää, kun toisessa eivät osanneet lukea ohjetta kyllin hyvin), niin sanon että EFFI ampuu yli.
Jos olisi 2330 ääntä, niin kyllä. 232 ääntä, ei.
Itse haluaisin ehdottomasti äänestää netin kautta, samalla tavalla kuin hoitaa pankkiasioita. Minun puolestani minun ääneni saa julkistaa omalla nimelläni ja painaa vaikka Hesarin etusivulle jos se tasan yhtään ketään kiinostaa. Että jos siitä nyt on huoli, niin tehkää nyt vaikka tämmöinen systeemi, kunhan voisi asian hoitaa kotoa.
Ne EFFI:läiset jotka kulkevat foliohattu päässä, saavat sitten minun puolesta valita sen sen vanhan uurnasysteemin ja kävellä äänestämään.
Yksinkertaisesta asiasta tehty liian monimutkainen. Voisi olla näitä vaihtoehtoja.
No, nyt tuskin kymmeneen vuoteen tapahtuu asian kanssa mitään, joten taidan jäädä nukkuviin. Katosi se yksi ääni näinkin.
Eihän EFFI ole koko oikeudenkäynnissä varsinainen osapuoli. Esim. Vihdissä valitti ehdokkaana ollut Ilkka Tanner. Valittaahan voivat vain asianomaiset, kuten ko. kunnan äänioikeutetut. EFFI on vaan asiasta tohkeissaan ja haki näkyvyyttä toitottamalla "ryhmäkannetta", joka ei tässä ole edes mahdollinen. Kunhan haluavat nostaa profiiliaan sen lakifirman kanssa, joka haluaa myös nostetta brandilleen. Lausuntojahan molemmat ovatkin antaneet markkinointitykkien innokkuudella.
No, nyt tuskin kymmeneen vuoteen tapahtuu asian kanssa mitään, joten taidan jäädä nukkuviin. Katosi se yksi ääni näinkin.
232 ääntä vaikuttaa Vihdin kokoisessa kunnassa erittäin paljon valtuustopaikkoihin, joten kyllä sillä on merkitystä.
Toivottavasti pidät tuon jälkimmäisen lupauksesi nukkuviin jäämisestä.