Demari valitti sähköisestä äänestyksestä oikeuteen

Mikko Stig / Lehtikuva
Demari valitti sähköisestä äänestyksestä oikeuteen
SDP:n vihtiläinen kunnallisvaaliehdokas Ilkka Tanner on tehnyt valituksen sähköisen äänestyksen epäonnistumisesta.
Aleksi Moisio
7.11.2008 14:39
Kommentit 5

Helsingin hallinto-oikeus sai perjantaina valituksen kunnallisvaalien sähköisen äänestyksen pilottihankkeen epäonnistumisesta.

Valituksen taustalla on Vihdissä ehdolla ollut Ilkka Tanner (sd).

Tanner vaatii hallinto-oikeutta kumoamaan Vihdin kunnallisvaalien tuloksen ja määräämään uudet vaalit.

Tanner sai vaaleissa kahdeksan ääntä ja SDP:n viimeinen ehdokas pääsi valtuustoon 77 äänellä. Vihdissä hukkui 122 sähköistä ääntä.

– Minunkin hukkaan menneillä äänillä joku toinen demari olisi saattanut päästä sinne.

Ministeriö tiesi
ongelmista

Kunnallisvaaleissa jäi rekisteröitymättä yhteensä 232 sähköisesti annettua ääntä Vihdissä, Karkkilassa ja Kauniaisissa.

Äänten katoaminen johtui monissa tapauksissa ilmeisesti järjestelmän käyttöliittymästä, joka ei informoinut äänestäjää riittävän selkeästi äänestystapahtuman keskeytymisestä.

Tanner myöntää auliisti, ettei hän ymmärrä tietokoneista kovin paljon.

Hänen mielestään vaalitoimitsijoiden olisi kuitenkin pitänyt saada tieto äänestyksen keskeytymisestä ja varmistaa äänestäjän olevan tietoinen tästä.

– Tietääkö kukaan, mitä siellä tapahtuu. Ohjelmointivirheitähän tapahtuu koko ajan.

Oikeusministeriö käynnisti tällä viikolla sisäisen tarkastuksen kunnallisvaalien sähköisen äänestyksen kokeilusta. Ministeriön mukaan sähköisen äänestyksen ongelmista tiedettiin jo keväällä.

Tanner moittii testaamista.

– Järjestelmän toimivuus olisi pitänyt testata myös krapulaisilla ja vanhoilla ihmisillä. Hehän ovat samanvertaisia äänestäjiä kuin fiksummatkin ihmiset.

Kuntavaalien tulos vahvistettiin 29. lokakuuta. Tuloksista voi tehdä valituksen kahden viikon ajan.

Oikeuslaitos
arvostelun kohteena

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Tanner on tekemisissä suomalaisen oikeusjärjestelmän kanssa.

– Minulla on myös vähän hampaankolossa tätä oikeussysteemiä kohtaan, Tanner kertoo.

Suomen entisen pääministerin Väinö Tannerin (sd.) pojanpoika on vaatinut muun muassa vuoden 1946 sotasyyllisyystuomioiden purkamista. 

Sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä Väinö Tanner tuomittiin viideksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. 

– Siinäkin halusin kokeilla näitä rajoja. Nythän me saamme taas uutta tietoa oikeuslaitoksen suomettuneisuudesta.

Oikeuslaitoksen ohella Tannerin kritiikin kohteeksi joutuvat myös "monikulttuurisuusroskaa" levittävät mediat, kuten Helsingin Sanomat ja Ylioppilaslehti.

(Päivitys: Juttua päivitetty Tannerin kommenteilla.)

Lisää Aiheesta
UutinenEffi haluaa yhä uudet vaalit (10.12.2008 14:13)
UutinenE-äänestys ei kansaa pelota (10.8.2008 18:24)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
Tanner näköjään haukkuu krapulaisia ja vanhuksia tyhmiksi... :)
krapulainen
Ei se tyhmäksi hauku, on vain todennäköisempää että kuka tahansa ihminen krapulassa sählää vähän enemmän, ja monet vanhukset eivät osaa käyttää nykyaikaisia laitteita.
Miqueltozzz
Huono 2
Sehän on asiallinen demari! En uskonutkaan, että sellaisiakin voisi olla olemassa.
Anselmi
Huono 2
Tanner + 1

Sähköisen äänestyksen liittyvät kompuroinnit sekä tekniseltä, lailliselta että moraalisella kannalta ovat aivan käsittämättömiä. Se miten vastuulliset viranomaiset voivat piiloutua koneiston taakse, "minähän vain seurasin sääntöjä" on uskomatonta.

Lakeja ei ole muka rikottu vaikka vialliseksi tiedetty järjestelmä on otettu käyttöön. Sillä että onko kyse osaamattomuudesta, tahallisuudesta vai kyvyttömyydestä ei pitäisi olla väliä, joka tapauksessa asiasta vastanneet pitäisi saada vastuuseen virhearvioinnestaan.
It-konsultti
Huono 1
Ei tavallistakaan paperilappuäänestystä suoriteta uudestaan, jos lapuista löytyy epäselviä tai vääriä numeroita.
Miettikkää vielä
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949