USA:n äänestyskoneissa avointa koodia ilman lupaa?

USA:n äänestyskoneissa avointa koodia ilman lupaa?
Ghostscript-ohjelmiston kehittänyt Artifex Software on haastanut äänestyskoneyhtiö Dieboldin oikeuteen yleisen GPL-lisenssin rikkomisesta.
Aleksi Moisio
5.11.2008 12:05
Kommentit 9

Kalifornialainen ohjelmistoyhtiö Artifex on haastanut äänestyskoneita valmistavan Dieboldin ja sen tytäryhtiön Premier Election Solutionsin oikeuteen sopimusrikkomuksesta.

Artifexin mukaan Diebold ja PES käyttävät yhtiön kehittämää Ghostscript-ohjelmistoa tavalla, joka rikkoo ohjelman lisenssiehtoja.

Ghostscript on avoimen GNU GPL -lisenssin alainen tulkkiohjelmisto Adobe Systemsin kehittämille PostScipt- ja PDF-kuvauskielille.

Lisenssin mukaan ohjelmiston lähdekoodi on annettava eteenpäin samalla lisenssillä varustettuna, jos ohjelmistoa tai siitä tehtyä muunnosta levitetään julkisesti.

PES:n valmistamia äänestyskoneita oli käytössä monilla paikoilla Yhdysvaltain tiistaisissa presidentinvaaleissa.

Elokuussa 1859 perustettu Diebold valmistaa ja myy äänestyskoneiden lisäksi muun muassa pankkiautomaatteja.

Moni yhtiö
lisensoinut

Haastekirjeessään Artifex sanoo sopimusrikkomuksen tuottaneen voittoja Dieboldille ja PES:lle sekä vaikuttaneen Artifexin potentiaalisiin markkinoihin ja immateriaalisen omaisuuden arvoon, tietotekniikkalehti Information Week kertoo.

Artifex tienaa Ghostscriptillä myymällä ohjelmistoon kaupallisia lisenssejä. Ainakin HP, IBM, Siemens ja Xerox ovat hankkineet Ghostscript-lisenssejä.

PES:n koneiden Ghostscriptin hyödyntäminen kävi ilmi, kun sähköistä äänestystä kritisoinut Jim March kirjoitti huomioitaan Piman piirikunnan äänestyksestä Ghostscriptin postituslistalle.

– Näyttää siltä, etteivät he kunnioita ohjelmistolisenssiämme tässä tapauksessa, Artifexin ohjelmistokehittäjä Ralph Giles vastasi Marchille.

Sittenkin
avointa?

Jos Artifexin väite avoimen lähdekoodin luvattomasta hyödyntämisestä pitää kutinsa, kyseessä on kiusallinen isku Dieboldille.

Sähköistä äänestämistä kritisoineet yhdysvaltalaistahot ovat vaatineet yhtiötä avaamaan järjestelmäänsä enemmän ulkopuolisille.

Myös Suomessa äänestysjärjestelmän lähdekoodin suljettua luonnetta on pidetty ongelmallisena.

Muun muassa kansalaisjärjestö EFFI on kritisoinut Tietoenatorin ja espanjalaisen Scytlin toteuttamaa järjestelmää ja sen testaamista.

Sähköisen äänestämisen on raportoitu aiheuttaneen ongelmia Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Ongelmia on esiintynyt esimerkiksi laitteiden käynnistymisessä ja sulkeutumisessa.

(Päivitykset: Juttua tarkennettu GPL-lisenssin määritelmän osalta.)

Lisää Aiheesta
UutinenEffi haluaa yhä uudet vaalit (10.12.2008 14:13)
YrityksetDiebold
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (9)

Huono 0
Jälleen yksi käytännön esimerkki, miksi GPL on käytännössä rajoittavin ja epävapain lisenssi mitä maa päällään kantaa.
BSD
"Ghostscript on avoimen GNU GPL -lisenssin alainen tulkkiohjelmisto Adobe Systemsin kehittämille PostScipt- ja PDF-kuvauskielille. Lisenssi estää ohjelmiston käytön kaupallisissa, suljetuissa järjestelmissä."

Miten GPL estää ohjelmiston käytön suljetuissa järjestelmissä? Lisenssi vaatii että jos alkuperäistä ohjelmakoodia muutetaan niin muutokset pitää saattaa kaikkien saataville, joka on ihan kohtuullinen vaatimus ilmaisesta koodista. Jos taas koodia ei muuteta niin riittää että käytetty komponentti on saatavilla alkuperäisessä muodossaan.
eih
Huono 0
Miten GPL estää ohjelmiston käytön suljetuissa järjestelmissä? Lisenssi vaatii että jos alkuperäistä ohjelmakoodia muutetaan niin muutokset pitää saattaa kaikkien saataville, joka on ihan kohtuullinen vaatimus ilmaisesta koodista. Jos taas koodia ei muuteta niin riittää että käytetty komponentti on saatavilla alkuperäisessä muodossaan.

Nähtävästi Diebold / PES on käyttänyt vanhaa AFPL-lisensoitua koodia, joka on huomattavasti GPL:ää rajoitetumpi lisenssi.
Reiska
Ote GPL:n suomennoksesta:
"Jokainen teos, jonka Lisenssinsaaja julkaisee tai levittää edelleen, ja joka kokonaan tai osittain perustuu tai sisältää osia Ohjelmasta, on lisensoitava kokonaisuudessaan ilman maksua kaikille kolmansille osapuolille tämän Lisenssin ehtojen mukaisesti."

Tuossa teos viittaa Dieboldin tuotteeseen ja Ohjelma GhostScript kirjastoon.

Eli ellei Diebold halua julkistaa kaikkea äänestyslaitteen lähdekoodia eivät he voi käyttää ohjelmiston osina GPL:n alaisia kirjastoja.
Mitenkähän paljon sitten yleensä suljetun koodin sisällä on tällaista ilman lupaa käytettyä koodia. Veikkaukseni: paljon.
asdf
Jälleen yksi käytännön esimerkki, miksi GPL on käytännössä rajoittavin ja epävapain lisenssi mitä maa päällään kantaa.

Joo, onhan se kauheeta kun sen vastineeks että saa käyttää toisten koodia ilmaiseksi, pitäis ihan julkaista omaakin koodia!

Mikähän siinä on että suljetun koodin puolustajien mielestä maksullisen ohjelman kopiointi on rikos, mutta avoimen koodin lisenssinvastainen käyttö onkin yhtäkkiä lisenssin vika?
Teemu
Mikähän siinä on että suljetun koodin puolustajien mielestä maksullisen ohjelman kopiointi on rikos, mutta avoimen koodin lisenssinvastainen käyttö onkin yhtäkkiä lisenssin vika?

Avoimen koodin lisenssistä ne molemmat johtuvat.
Elovaino
Mikähän siinä on että suljetun koodin puolustajien mielestä maksullisen ohjelman kopiointi on rikos, mutta avoimen koodin lisenssinvastainen käyttö onkin yhtäkkiä lisenssin vika?

He ovat yksinkertaisesti pellejä, jotka eivät tajua mistään mitään.
Mikähän siinä on että suljetun koodin puolustajien mielestä maksullisen ohjelman kopiointi on rikos, mutta avoimen koodin lisenssinvastainen käyttö onkin yhtäkkiä lisenssin vika?

He ovat yksinkertaisesti pellejä, jotka eivät tajua mistään mitään.

Jep. Tässäkin tapauksessa kyseessä oli ilmeisesti kaksoislisenssoitu tuote, jossa lisenssin olisi voinut myös ostaa ja käyttää sen jälkeen tehdä suljettua koodia sen pohjalle.

Ainoa peruste lisennin maksamatta jättämiselle oli sama kuin muullekin piraattikäytölle, eli rikollinen rahan säästö.
mm
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949