Oikeusministeriö: Sähköinen äänestys oli lain mukainen

Oikeusministeriö
Oikeusministeriö: Sähköinen äänestys oli lain mukainen
Oikeusministeriön mukaan yli 200 äänen puuttuminen ei vaikuta vaalien tulokseen. Näissä tapauksissa äänioikeutta ei käytetty, eikä ääntä annettu, ja vain annetut äänet lasketaan.
Perttu Pitkänen
28.10.2008 16:57
Kommentit 17

Oikeusministeriön mukaan yhteensä 232 äänen puuttuminen Kauniaisissa, Vihdissä ja Karkkilassa ei vaikuta vaalien tulokseen.

– Noin 200 äänestystä oli merkitty alkavaksi, mutta niitä ei saatettu syystä tai toisesta loppuun, sanoo neuvotteleva virkamies Jussi Aaltonen oikeusministeriöstä.

– Tilanne vastaa sitä, kuin joku ottaisi äänestyspaikalla paperisen äänestyslapun, mutta pistäisi sen taskuun ja kävelisi ulos.

Äänestyskopin tapahtumia ei voida täsmälleen tietää. Aaltosen mukaan on mahdollista, että äänestäjä ei ole laittanut sähköiseen äänestämiseen tarvittavaa sirukorttia laitteen kortinlukijaan, tai ei ole äänestyksen jälkeen hyväksynyt äänestystä, eli painanut valinnan jälkeen OK-nappia, vaan vetänyt kortin ulos.

– Tällöin ääntä ei ole annettu, eikä äänioikeus ole mennyt, Aaltonen sanoo.

Aaltosen mukaan vaalien tulos on kuitenkin vaalilain kannalta oikea, sillä sen mukaan vain annetut äänet vain lasketaan.

Oikeusministeriön mukaan näitä tapauksia oli 122 Vihdissä, 61 Kauniaisissa ja 49 Karkkilassa.

Pienimmällä henkilökohtaisella äänimäärällä pääsi Vihdissä valtuustoon 77 äänellä, Kauniaisissa 49 äänellä ja Karkkilassa 35 äänellä.

Antamattomat äänet olisivat ehkä riittäneet muuttamaan tulosta, jos ne olisi annettu. Tätä ei Aaltosen mukaan kuitenkaan voi tietää, joten asiaa ratkotaan tuomioistuimen kautta, jos joku ehdokas tai muu kunnan asukas tekee asiasta valituksen.

Oikeusministeriö aikoo tehdä analyysin sähköisen äänestyksen ongelmista. 

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (17)

Huono 0
Oikeusministeriö taitaa valmistautua tilanteeseen, jossa sähköinen äänestys määrätään pakolliseksi koko Suomessa: vaikka äänimäärissä todettaisiin sitten millaisia hävikkejä hyvänsä, tulos on ja pysyy. Ilmeisesti Ideapark-puolueella on korruptiosuhde myös äänestyskonetoimittajaan?
Tommi Nieminen
Tämä on aika uskomatonta. Yli 200 ääntä ei sitten merkkaakaan mitään.

Nuo Jussi Aaltosen perustelut ovat kyllä aivan omaa luokkaansa: Ihmiset vain kävivät huvikseen seisomassa siellä kopissa?

Tällaiset tekee hvvää äänestysinnokkuudelle.
Ari Häyrinen
- Tilanne vastaa sitä, kuin joku ottaisi äänestyspaikalla paperisen äänestyslapun, mutta pistäisi sen taskuun ja kävelisi ulos.
Tilanne vastaa mielestäni ennemminkin sellaista tilannetta, että ettet tiedä äänestysprotokollaa ja sen takia ääntäsi ei rekisteröity, vaikka mahdollisesti luulit toimineesi oikein.
protokolli
Tällä neuvotelevalla virkamiehellä ei taida olla vastuuta yhtäänmistään kun tuollaisia puhuu, millompa virkamiehet olisi tekemisistään tai sanomisistaan mitään vastuuta kantaneetkaan.

Voidaan sitä noinkin äänestystulosta muokata, keskustalle annettuja ääniä merkataan ei-annetuiksi.

Mikäs se sinne logiin kirjoittakaan? ai se ohjelma jonka koodia ei saanut nähdä tai siitä ei saanut kertoa kenellekkään.

Siis jokainen ohjelmoija osaa tehdä tuollainen ehdon sinne koodiin.

Toisaalta koska ääntä ei ole annettu ja eikä äänioikeus ole mennyt niin henkilö joka käytti konetta voisi tarkastaa onko hänellä äänioikeus jäljellä.

Logiin ei varmaankaa ole tallettunut kuka äänesti vai kuinka se järjestelmä tietää että äänioikeus on käytetty?
huijauksen_makua
Kyllä se kone tietää kuka äänesti ja tietää jopa senkin ketä kukakin äänesti. Tiedot tallennetaan tulevaisuuden varalle, eli vuosien päästä voidaan sitten sanoa kuka äänesti ja ketä.
Suljettu lippuäänestys?
Olipas vähättelyä.

Käytettiin n. 200 äänestystä vähättelevästi vaikka 232 luku oli lähempänä n. 250 ääntä joka jo vähintäänkin olisi vaatinut käytettäväksi muotoa yli 200.

Ja että huvikseen porukka kävisi kopilla. Kyllähän niitä kaikkia on huvikseen protestiksi piirreltykin. Mikäs prosentuaalinen määrä niitä onkaan ollut ennen koko maassa ja suhteutettuna se noiden seutujen väkilukuun niin paljonko noista olisi voinut olla niitä. Siihen verraten voidaan laskea paljonko äänistä järjestelmä tai sen huono opastus mitätöi.
M
Totuuden Ministeriön omahyväisillä virkamiehillä sitä riittää kanttia äänioikeuden mielivaltaiseen rajoittamiseen.
Mr Smith
Huono 2
Pankkitomaateissa idlenäkin ollessa kortti imaistaan sisään, käyttäjä ei voi tehdä samaa.

toisaalta Helsingissähän saman verran mappi ööstä llytyi postittamattomia? Tässähän kansalaisvelvollisuuden käyttäjälle ei ole tietoa siitä että milloin ja missä äänestää...

oli sitten partnerina tai ei, kun ton verran riihikuivaa saadaan rojektin tahoitukselle ilmman sen kummempia kilpailuttamisia, mikäs siinä sitten after sales -lounaalle.

kiinnostaa vaan miten tohon projektiin kulut on kohdistettu.
Yes minister, it is (im)possible
Huono 2
mitenkä tämä voi yllättää kun tästä oli jo oikeusministeriötä varoitettu,

Nä eivät olleen enään siis demokraattiset vaalit!
järjestetyt vaalit kunniaan
Huono 2
- Tilanne vastaa sitä, kuin joku ottaisi äänestyspaikalla paperisen äänestyslapun, mutta pistäisi sen taskuun ja kävelisi ulos.

Vaalilautakunnassa mukana olleena monessa vaalissa, vakuutan että tuollaista ei tapahdu. Ei varmasti.
JJ
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949