Arvio: Nokia N96 on parempi katsoa kuin koskea
Nokia N96 pitää sisällään kaiken, mitä kännykkään tällä hetkellä on keksitty laittaa. Koneessa on samat varusteet kuin N95-malleissakin ja televisio vielä päälle. N96 on muutaman millin N95-malleja ohuempi ja muutaman gramman kevyempi kuin N95 8GB.
Television lisäksi muutakin pientä uutta N96:sta löytyy, esimerkiksi sovellus internet-radioasemien kuunteluun. Multimediapuoleen uutuudessa on panostettu, videovalikot ovat uudistuneet ja laite tukee aiempia malleja useampia video- ja musiikkitiedostoformaatteja.
N96:n ohjelmisto on vielä hieman epävakaa, sillä laite jumittui useamman kerran testin aikana. Tosin tosin viime viikolla ohjelmistoon tuli jo ensimmäinen päivitys, jota ei testilaitteessa vielä ollut.
Käyttöliittymää on N95:n jälkeen hieman muokattu. N96:ssa on käytössä S60 3rd edition feature pack 2. Useiden N95:stä tuttujen sovellusten paikkaa muutettu. Eri asia sitten on, ovatko muutokset kaikkien mielestä parempaan suuntaan.
Toisaalta käyttöliittymä vaikuttaa edelleen hieman sekavalta, esimerkiksi televisiota katsoakseen täytyy avata aika monta valikkoa. Toisaalta S60-ohjelmistoalustan hyvä puoli on se, että sovelluksien paikkaa valikoissa voi siirtää. Useimmin käyttämänsä sovellukset saa siis siirrettyä muutaman valinnan päähän valmiustilasta.
Television kuva 2,8 tuuman näytöllä on riittävän hyvä, jopa tekstit erottuvat. Laitteella onnistuu tv-ohjelmien tallennuskin ajastettuna, mutta varmuuden vuoksi kannattaa laite pitää silloin latauksessa. Noin puolen tunnin tallennus vie suunnilleen 80 Mt muistia. Sääli vaan, ettei kanavia vaan ole enempää kuin MTV3, musiikkikanava Voice ja Stadi-tv.
N96 on tarkoitettu enemmän katsomiseen ja kuunteluun kuin itse osallistumiseen. Laitteen näppäimistö ei juuri houkuttele kirjoittamaan. Näppäimet ovat muoviset ja täysin litteät, joten tunnustellen ei voi tietää, onko sormenpää näppäimen kohdalla vai ei. Myös uusi navi-näppäin on epätarkka.
N95-mallin kynä-näppäin on poissa, mutta tekstin valinta esimerkiksi sähköpostia muokatessa onnistuu nyt #-näppäimestä.
Sen sijaan Navi-näppäimen ympärillä ovat play-, stop- ja kelauspainikkeet. Samoja näppäimiä löytyy myös liukukannen alla laitteen toisessa päässä, ilmeisesti sen takia, että käyttäjä varmasti ymmärtäisi, että N96 on nimenomaan medialaite.
Laitteen suositushinta on aika suolainen 945 euroa. Samaan hintaan saisi esimerkiksi minikannettavan wlan-yhteyksillä, tv:llä ja paremmalla näppäimistöllä, kunnon kameran ja pienen 3G-kännykän. Mutta ne eivät tietenkään kaikki mahdu rintataskuun ainakaan yhtä aikaa.

































Kommentit (9)
Haluan lähettää MMS-viestejä, ottaa videokuvaa, ottaa hyviä still-kuvia, käyttää puhelinta USB-storagena, soittaa puheluita ja lisäksi haluan puhelimen mahtuvan taskuun joten on pakko ostaa N96, koska Applella ei ole tarjota näillä kriteereillä mitään :(
Ai iPhone ei taskuun mahdu mutta N96 taas mahtuu? Mielenkiintoinen väite, sillä yleensä Nokian palikoille tarvitsee lähes oman laukun.
Haluan pokata muijii eli chicsei, saada niiltä, nostaa sosiaalista statustani, käyttää puhelinta elintasoinstrumenttina ja lisäksi haluan puhelimen mahtuvan pikkutakin taskuuni ilman että se pullottaa ikävästi väärästä paikasta. Pakko ostaa iPhone, koska Nokialla ei oe tarjota näillä kriteereillä mitään :(
Toimivuus onkin se tärkein asia, eikä ulkonäkö.
Taidat olla se jengi "p*llumagneetti" kärryen kuljettaja, jolle auto ei ole kulkuväline vaan aivan jotain muuta.
Ei millään pahalla, mutta "haluan pokata muijii" kuullostaa siltä ettei sulla ole muuta keinoa vaikuttaa naisiin ja ikävä kyllä puhelin ei siinä ole avuksi ;)