Lindén valmis lakimuutoksiin Kauhajoen vuoksi

Lindén totesi Finnet-liiton päivillä Ikaalisissa pitävänsä nettiyhteisöjen omaa aktiivisuutta tärkeänä tilanteissa, joissa huomataan vaaran merkkejä ja poikkeuksellista käyttäytymistä. Vapaaehtoisesti sovituin ja hiotuin käytännesäännöin voidaan hänen mukaansa saavuttaa paljon.
Mutta tarvittaessa Lindén on valmis myös tarkentamaan säännöksiä.
- Jokelan ja Kauhajoen tapaukset herättävät oikeutetusti tarpeen vähintäänkin lainsäädännön hienosäädölle. Olen siihen valmis, mikäli puutteita käynnissä olevassa työssä ilmenee, ministeri sanoi liikenne- ja viestintäministeriön mukaan.
Jokela-surmien jälkeen käytiin laajaa keskustelua internetin sisältöjen valvonnasta ja median itsesääntelystä. Moni asia on Lindénin mukaan myös edennyt, ja internetin sisältöjen suhteen lainsäädäntö on Suomessa hänestä melko hyvässä kunnossa.
Vanhemmat foorumeille nyt
Sekä vanhempien, vapaaehtoisjärjestöjen että viranomaisten tulisi olla läsnä nuorten käyttämillä verkkofoorumeilla, Lindén teroittaa.
Eilen sekä Suomi24:n että IRC-Gallerian johtajat arvioivat, että käyttäjien luoman sisällön valvontaa voi olla vaikea tehostaa.
Samaten keskiviikkona Microsoft sanoi tarjoavansa viranomaisille keinoja internetin valvontaan.
































Kommentit (22)
Lindén, eroappa jo.
Ampuja ei tehnyt suunnitelmaansa internetistä saadun informaation pohjalta (vaan oli ihan koulun oppilas, ensikäden tietoa).
Ampuja ei myöskään tilannut asettaan tai saanut sitä muutoinkaan internetin välityksellä laittomasti, vaan ihan laillisin keinoin ja ampumaharrastukseen vedoten sai luvat ja aseen hankittua.
Ampuja ei todellakaan SUORITTANUT rikosta internetissä, vaan fyysisesti koulurakennuksessa, niinkuin tässä nyt kaikki varmaan olemme huomanneet.
Jos internet on tähän jollakin tavalla vedettävä mukaan niin se on sitten väkisin POSITIIVISESSA valossa, sillä ilman internettiä (tarkemmin youtubea) poliisi tuskin olisi päässyt ampujan jäljille ennen tekoa, niinkuin nyt kävi. (Joskin ilmeisesti siellä ampuja oli osannut esittää jokseenkin selväjärkistä kun ei kerta aseita pois otettu, eli nimellinen hyötyhän se nyt sitten oli viime kädessä sekin.)
Oliko tässä nyt jotain ihmeellistä syntiä internetin suunnalta, jota minä en puolueellisuuteni vuoksi havaitse, vai onko tämä nyt vain ihmisille niin tyypillistä hätiköintiä kun tilanne karkaa käsistä?
Tietohan meni poliisille yllätävän hyvin mutta siellä ei osattu ilmeisesti käyttää nettiä, siinä on visainen viestinnällinen pulma jos missä.
Asiaa pitäisi lähteä purkamaan ensimmäisenä koulu- ja työpaikkakiusaamisesta missä olemme ikävästi maailman kärkimaa eli nk. kiusaajakansaa. Asiasta on puhuttu yli 20 vuotta ja edelleen asia toimii perverssisti niin että kiusattu väistyy, kiusaaja etsii uuden uhrin. Viimeksi lehtitietojen mukaan Vantaalla kiusatut 3-4 opilasta joutuivat vaihtamaan koulua, rehtorin mukaan koulu ja siis hän itse on toiminut oikein. Siinä on mielestäni ensimmäinen asia mihin tarttua. Sen jälkeen nuorten mielenterveysasiat, perheiden hyvinvointi ja aseiden hallussapito-oikeuksien harkinta. Ehkäpä sitten kun em. asiat on kelvollisella tolalla niin voidaan vielä miettiä pitäisikö palkata kiinalaista osaamista netin valvontaan tai katkaista piuha ihan kokonaan.
Lindén ilmoitti erostaan yllättäen eduskunnan kyselytunnilla torstaina 30. toukokuuta. Hän myönsi virheensä ja kertoi, ettei ollut tajunnut, että golfosake katsotaan sijoitukseksi, ennen kuin luki asiasta Ilta-Sanomista.[2]
Jo ennen eroamispäätöstä tutkimuksensa aloittanut[2] oikeuskansleri Paavo Nikula antoi Lindénille huomautuksen virheellisestä menettelystä 12. kesäkuuta.[3]
Ilta-Sanomien toimittaja Sanna Ukkola löysi tiedon ministerin kytkennöistä osin sattuman kautta. Hän oli tekemässä juttua Maskun golfkentän saamista avustuksista, mutta saikin Maskusta tiedon oululaisen Sankivaaran kentän huomattavasti suuremmista tuista.
Ukkola päätti tällöin tarkastaa, oliko kyseessä ministerin kotikenttä, ja näin asia olikin. Tapauksen johdosta käytiin keskustelua myös esimerkiksi siitä, tuliko golfkenttiä yleensäkään tukea valtion varoin.[2]
Ilta-Sanomien artikkelin ja oikeuskanslerin tutkinnan synnyttämä kohu nosti Lindénin muutamaksi päiväksi keskeiseksi valtakunnalliseksi uutisaiheeksi.
Tieto rikollisen erosta otettiin lehdistössä vastaan myönteisesti. Tiedotusvälineiden suhtautumista ministereiden eroamisiin tutkinut Henna Virkkunen on pitänyt Lindénin tapausta esimerkkinä siitä, kuinka erolla voidaan muuttaa skandaalista aiheutunutta julkisuutta.
Rikollinen onnistui nopealla toiminnallaan yllättämään poliitikot ja toimittajat,