KKO: Tekstiviestipommitus ei riko kotirauhaa
Tekstiviestihäiriköinnin juuret juontavat toissa vuoden loka–joulukuulle, jolloin mies pommitti naista miltei päivittäin puheluilla ja tekstiviesteillä. Yhteydenotot tapahtuivat yleensä iltaisin, öisin ja viikonloppuisin eli silloin kun nainen oli kotona.
Mies myönsi, että hän oli osin oikeudettomasti häirinnyt naista soitoilla ja viesteillä.
Syyttäjä vaati, että häiriköijä tuomitaan kotirauhan rikkomisesta myös lähetettyjen tekstiviestien eikä vain soitettujen puhelujen osalta.
Riihimäen käräjäoikeus ja Kouvolan hovioikeus olivat ratkaisuissaan katsoneet, ettei tekstiviestien lähettäminen täytä kotirauhan rikkomisen tunnusmerkistöä. Muusta toiminnasta rapsahti 80 päiväsakkoa.
Korkein oikeus KKO kallistui katsomaan äänestyksen jälkeen, ettei tekstiviestien lähettämistä voida pitää rikoslaissa mainittua metelöimistä, esineiden heittämistä tai puheluiden soittamista vastaavana tekotapana.
KKO:n ratkaisussa kiinnitetään huomiota mm. viestien äänimerkkiin, joka ei ole yleensä puhelun soittoäänen tapaan toistuva. KKO totesi, että tekstiviestien häiritsevyys liittyy usein enemmän vastenmieliseksi koettuun sisältöön kuin äänimerkkiin.





























Kommentit (8)
Miettiköön jokainen omalle kohdalleen puhelinta, joka on täynnä roskaviestejä.
Pahimillaan puhelin / sim -kortti täyttyy ja uusien viestien tullessa vanhat ja tärkeät viestit tuhoutuvat, tai eivät tule perille.
Ovatkohan tuomarit miettineet, saako heidän kotinsa ikkunaan tulla heittelemään pieniä kiviä, kun ääni ei ole yleensä puhelun soittoäänen tapaan toistuva
Minusta tuo on tasan saman lain alaista kuin häirikköpuhelutkin. Kykeneekö kukaan esittämään järkevää perustetta, miksi toisen ihmisen kotirautaa saa häiritä 'vähäsen'?
Rikoslaki 3 luku (13.6.2003/515)
Rikosoikeudellisen vastuun yleisistä edellytyksistä
1 § (13.6.2003/515)
Laillisuusperiaate
Rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi.
Rangaistuksen ja muun rikosoikeudellisen seuraamuksen on perustuttava lakiin.
24 luku (9.6.2000/531)
Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta
1 § (9.6.2000/531)
Kotirauhan rikkominen
Joka oikeudettomasti
1) tunkeutuu taikka menee salaa tai toista harhauttaen kotirauhan suojaamaan paikkaan taikka kätkeytyy tai jää sellaiseen paikkaan taikka
2) rikkoo toisen kotirauhaa metelöimällä, heittämällä esineitä, soittamalla puheluita tai muulla vastaavalla tavalla,
on tuomittava kotirauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Omaa kirjoitusta...Koska teonkuvaus ei sisälly ko. rikoksen teonkuvaukseen - siis ei ole tapahtunut vastaavalla tavalla kuin laissa edellytettäisiin - että ko. teko olisi kyseinen rikos, ei KKO olisikaan voinut tehdä muunlaista ratkaisua kyseisessä tapauksessa. Rikosilmoitus olisi pitänyt tehdä eri nimikkeellä, syyttäjä olisi tuolloin syyttänyt erilaisen teonkuvauksen täyttävästä teosta...
Rikoslaissa on kuitenkin ainakin yksi rikosnimike, jonka teonkuvaukseen ko teko mielestäni sopisi. Varsinkin, jos tärkeitä viestejä tuhoutuu. Siis turha tuota olisi kenenkään yrittää...
RL 38 luku 5 § (21.4.1995/578)
Tietoliikenteen häirintä
Joka puuttumalla postiliikenteessä taikka tele- tai radioviestinnässä käytettävän laitteen toimintaan, lähettämällä ilkivaltaisessa tarkoituksessa radiolaitteella tai televerkossa häiritseviä viestejä tai muulla vastaavalla tavalla oikeudettomasti estää tai häiritsee postiliikennettä taikka tele- tai radioviestintää, on tuomittava tietoliikenteen häirinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava. (11.5.2007/540)
Ja "kun ääni ei ole yleensä puhelun soittoäänen tapaan toistuva" niin se ei häiritse - Ei se ääni ole todellakaan se pointti ... voi, voi ja voi, KKO :n torni taitaa tosiaan olla niin korkea, ettei sieltä todellakaan näe maahan asti saati ymmärrä näkemäänsä ...
Hmm. Lakikan koskee tietoliikenteen ei vastaanottajan häirintää. Tässähän ei millään tavoin kait häiritty tietoliikennettä tai sen toimintaa.