Suomi Pohjoismaiden peränpitäjä kuluttajien e-laskuissa

Suomi Pohjoismaiden peränpitäjä kuluttajien e-laskuissa
Suomalaiskuluttajat saavat laskunsa paperilla enemmän kuin muissa Pohjoismaissa - ja myös haluavat saada.
Tanska johtaa Skandinavian maiden kisaa sähköiseen laskutukseen siirtymisessä niin yritysten kuin kuluttajienkin sarjoissa. Suomessa kuluttajien sähköisessä laskutuksessa ei ole vielä kunnolla päästy lähtökuopista irti, vaikka yritysten välisessä e-laskutuksessa ollaankin jo kansainvälisellä tasolla.
Jarmo Lahti
1.9.2008 12:48
Kommentit 3

Suomen peränpitäjäpaikka kuluttajille suunnatussa sähköisessä laskutuksessa on tutkimuksen teettäneen Itella Informationin iPost-palveluista vastaavan johtaja Miikka Savolaisen mielestä yhteiskunnallinen häpeäpilkku.

- Meillä on teknologisesti kaikki samat eväät tehdä kuluttajapuolella sama temppu kuin b-to-b -laskutuksessa. Onko kyse siitä, että meillä ei ole riittävän aktiivisesti motivoitu kuluttajia siirtymään e-laskujen vastaanottamiseen, Savolainen kysyy.

Suomessa kuluttajien pääasiallinen tapa laskujen vastaanottamiseen on paperikirje 86 prosentilla kuluttajista - ja parin, kolmen vuoden sisällä pysyy edelleen halutuimpana kanavana 53 prosentilla.

Tanskassa paperikirjeitse ottaa laskunsa pääasiallisesti vastaan enää 32 prosenttia kuluttajista ja parin vuoden sisällä luku näyttäisi pienenevän 29 prosenttiin.

Itellan keväällä teettämässä laajassa kyselytutkimuksessa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Saksassa suomalaisten kuluttajien paperilaskuprosentit olivat suurimmat.

300 miljoonaa laskua
kuluttajille vuonna 2008

Itellan arvion mukaan Suomen lähes 300 miljoonasta kuluttajille menevästä laskusta on tänä vuonna jollain tavalla sähköisiä vain vajaa kymmenesosa, kun yritysten välisestä runsaasta 180 miljoonasta laskusta sähköisiä on noin 45 prosenttia.

Suomalaiset ja tanskalaiset käyttäytyvät myös maksamisessa hyvin eri tavoin. Suomessa verkkopankkia käytetään ahkerasti maksamisessa, mutta sinne ei vastaanoteta laskuja. Tanskalaiset vastaanottavat verkkopankkiin tiedon erääntyvistä laskuista, mutta suosivat suoraveloitusta.

- Tanskalainen infrastruktuuri tekee e-laskuun siirtymisen kuluttajalle helpoksi. Tanskassa suosittu suoraveloitus lisäksi tukee sähköiseen laskutukseen siirtymistä. Nämä seikat selventävät ainakin osittain, miksi Tanskassa ollaan meitä edellä. Vastaavia kokemuksia meillä on Norjasta ja Virosta, Savolainen sanoo.

Pk-yrityksillä kova into
kohti e-laskutusta

Suurista yrityksistä Suomessa jo lähes 80 prosenttia suunnittelee lähettävänsä suurimman osan laskuistaan sähköisinä 2-3 vuoden kuluttua.

Pk-yrityksistä kaikkein innokkaimpia sähköiseen laskutukseen siirtymisessä ovat Itellan tutkimuksen mukaan suomalaiset pienet ja keskisuuret yritykset.

Tulevien 2-3 vuoden aikana 78 prosenttia suomalaisista pk-yrityksistä arveli lähettävänsä laskunsa sähköisesti joko osittain tai kokonaan.

- Suomalaisyritysten sähköistymisinnostuksen taustalla on halu saavuttaa sähköistymisen kautta ajan- ja kustannusten säästöjä, Savolainen toteaa.

75 prosenttia suurista suomalaisyrityksistä vastaanottaa laskuja tällä hetkellä sähköisesti.  Samoissa lukemissa on Tanska, muissa maissa ei olla näin pitkällä.

- Suomalaisilla suuryrityksillä on lähivuosina edessään nollatoleranssi. Yksikään vastanneista ei usko vastaanottavansa pelkästään paperilaskuja muutaman vuoden kuluttua. Sen sijaan Saksassa ei ole kehitystä näköpiirissä, sillä 42 prosenttia suuryrityksistäkin arvelee vastaanottavansa kaikki laskunsa vielä paperimuodossa, Savolainen toteaa.

Tutkimuksen mukaan pk-yritysten laskutus sähköistyy Suomessa tulevaisuudessa voimakkaammin kuin missään muualla.

- Pientenkin into sähköistyä lähivuosina on kova. Suomessa yli puolet pk-yrityksestä arveli vastaanottavansa laskunsa kokonaan tai lähes kokonaan sähköisesti muutaman vuoden kuluttua, Savolainen kertoo.

Lisää Aiheesta
UutinenPaperi hupenee Soneran laskuista (2.12.2009 15:10)
UutinenMinisteriö tuuppaa e-laskua (29.4.2008 08:52)
UutinenVerkkolasku jäi vielä lupaukseksi (21.9.2007 16:12)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
Juupa juu, Tanskan mallia ollaan taas hakemassa... Takavuosien tosipohjainen vitsi ei ole enää muuta kuin tosipohjainen käytäntö: mikä on tehokkain, nopein ja varmin tapa saada 1 kilotavu tietoa siirtymään 100 metriä paikasta A paikkaan B? Vastaus: DHL.
Munikaa nyt tämäkin vielä
Huono 0
Olisiko osaksi syynä se, että melkein kaikissa tapauksissa e-laskut toimivat vaan, jos hankkii Itellan s-posti osoitteen? Luulen, että vastaanotto olisi paljon parempi, jos jokainen voisi antaa s-postiosoitteeksi haluamansa.
pakko-osoitteita vastaan
Huono 0
Olisiko osaksi syynä se, että melkein kaikissa tapauksissa e-laskut toimivat vaan, jos hankkii Itellan s-posti osoitteen?
Miksi ihmeessä joku haluaisi laskuja omaan sähköpostiinsa? Eikös se nyt ole kätevämpää, että ne tulevat suoraan verkkopankkiin, niin ei tartte kopioida viitenroita yms. Toki Netpostikin on ihan näppärä, mutta periaatteessa turha välietappi.
valta pankeille!
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949