Petsien torilla myydään eläimiä
Petsiestä vastaa kuopiolainen Ideawire. Viestintäjohtajan mukaan torin tuoma kasvava vastuu on tiedostettu.
- Se lisää jonkin verran resurssitarvetta palvelun ylläpitoon. Meillä on tällä hetkellä riittävästi voimavaroja, eli yksi täysipäiväinen henkilö, joka hoitaa Petsien ylläpitoa ja valvoo samalla ilmoituksia, Tomi Heiskanen kertoo.
Tiistaina avatulle torille on pikaisen vilkaisun perusteella ilmestynyt useita erilaisia eläinmyynti-ilmoituksia esimerkiksi eri rotuisten koirien kasvattajilta.
Heiskasen mukaan toistaiseksi epäilyttäviltä ilmoituksilta on vältytty. Yksi asiaton on poistettu. Ennen torin perustamista Ideawiressa mietittiin, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon ja minkälaisia ilmoituksia voidaan hyväksyä.
- Erityisen tärkeää on pitää ilmoitukset asiallisina ja siisteinä, Heiskanen sanoo.
Petsie on joulukuussa 2006 julkaistu lemmikkien omistajille suunnattu yhteisöpalvelu. Lemmikkejä on tällä hetkellä yli 28 000, kuvia lähes 240 000 ja videoita yli 7600.





























