Manhunt 2 yhä kahleissa Britanniassa

Tuomari määräsi, että erittäin väkivaltaiseksi katsottu konsolipeli Manhunt 2 on käytettävä uudestaan brittiläisen valituselimen VAC:n katselmuksessa, vaikka VAC oli jo aiemmin hyväksynyt pelin myyntiin.
Britannian elokuvatarkastamo oli valittanut VAC:n päätöksestä pitäen sitä lain vastaisena, BBC kertoo. Rockstar jäi ihmettelemään, eikö veronmaksajien rahoilla voisi tehdä muutakin kuin käynnistää jo kertaalleen läpikäyty prosessi uudestaan.
Manhunt 2 kiellettiin Britanniassa alun perin kesäkuussa 2007. Kohu on ollut ilmaista mainosta pelille, mutta viivästymisen vaarana on, että yhä useampi potentiaalinen ostaja hankkii pelinsä muualta kuin kassan kautta.































Kommentit (6)
Hyvä veto pojilta :) Taistelu ei ole kuitenkaan pelkästään Manhunt 2 vastaan, vaan seuraavaksi (mikäli ei saada kauppohin Manhunt 2:sta) kielletään GTA, sitten Counter-Strike.
Ei siis pidä antaa hihnaa näille, vaikka Manhunt 2 onkin sairas peli.
Toivottavasti joku ymmärsi kantani.
Mitä hihnaan tulee, luulisin että tuo viime päivien Mass Effect -mediafiasko auttaa peliteollisuuden kannalta ihan positiivisessa mielessä. Samankaltainen meteli ja merkittävästi pienemmästä asiasta. Onneksi niin pienestä, että saattaa hiljalleen mennä kovapäisempienkin jakeluun etteivät pelit ole enää aikoihin olleet pelkkää pilttiviihdettä. Johan tässä pari vuosikymmentä on moisen todisteluun tuhlatukin :D
R.I.P.