Spammit hyydyttävät Googlen suomalaisostosta
- Ei täällä vielä olla heitetty tassuja kohti taivasta, Jaikun perustajiin ja myyjiin, nykyisin googlelaisin kuuluva Jyri Engeström kommentoi - jaikussa - palvelun käyttäjien huolta siitä, että Jaiku olisi kuihtumassa Googlen syövereissä.
Engeström antoi tilannetiedostuksen myös Jaiku-kehittäjien blogissa kolmen kuukauden hiljaisuuden jälkeen. Hän myöntää Jaikun päässeen kuin vaivihkaa hidastumaan.
- Käyttäjät, osa spammereita, ovat alkaneet lisätä syötteitä Jaiku-tileihinsä kiihtyvään tahtiin. Nyt siivoamme tietokantaa palauttaaksemme normaalin toimivuuden, Engeström kertoo.
Yrityskauppakiire- ja lomakausiselitysten lisäksi Engeström myös julistaa Jaikun kehityksen jatkuvan Googlen omistuksessakin, vaikka alussa aika on mennytkin lähinnä Googleen tutustumiseen ja tutkimus- ja kehitystyöhön.
- Mutta olemme myös ahkeroineet Jaikun jatkokehityksen kimpussa ja syntymässä on jo uusia tapoja pitää yhteyksiä. Emme voi kertoa mitään yksityiskohtia vielä, mutta pysykään kanavalla, Engeström kirjoittaa lyhyessä blogientryssä.






























Kommentit (4)
varsinkin nuo flashgadgetit joita voi siirtää omalle kotisivulleen.. ei ole kovin kivaa kun muuten suomalaisessa sivustossa on sitten yksi osa englanniksi :/ yäk.