Pelien ikärajavalvonta pettää kaupoissa
- Tilanne on huonompi kuin osasimme odottaakaan, VET:n johtaja Matti Paloheimo toteaa otoksen pienuudenkin huomioituaan.
Koeostajina oli neljä 12-16-vuotiasta, joten monessa tapauksessa jo pelkästään ulkonäöstä olisi voinut päätellä ostajan olevan alaikäinen. Nuoret liikkuivat tällä kertaa pääkaupunkiseudulla kahtena eri päivänä marras-joulukuussa.
Koeostajat kävivät seuraavissa kaupoissa: Anttila, Gamestop, K-Citymarket, Konsolinet, OnOff, Prisma, Sokos, Stockmann ja Tilt – Pelaajan Pelikauppa. Pelin myyneet kaupat edustavat erilaisia myymälätyyppejä.
- Myyjät myivät pelin kuin kyseessä olisi ollut mikä tahansa peli ajattelematta ollenkaan pelin ikärajoja. Ei ne myyjät edes älynneet koko ikärajaa, kertoo 14-vuotias koeostaja Rune tiedotteessa.
Syitä tulokseen on monia alkaen kiireestä kassoilla ja päätyen myyjien silkkaan välinpitämättömyyteen.
- Joissakin tapauksissa kyse oli selvästi tietämättömyydestä, toisaalla myyjät yrittivät lyhentää kassojen jonoja tarkistamalla pelistä vain hinnan. Oli myös tapauksia, joissa myyjät kertoivat saaneensa [etukäteen] tietoa koeostoista, mutta eivät silti kiinnittäneet asiaan huomiota, Paloheimo valottaa.
Pelioston onnistuttua koeostaja luovutti pelin VET:n tarkastajalle, joka huomautti myyjää tapahtuneesta rikkeestä. Kauppa purettiin jokaisessa tapauksessa välittömästi.
Paloheimon mukaan valvonnalle ja valistukselle on huutava tarve, ja pelin alaikäiselle myyneiden kauppojen johtoon tullaan olemaan yhteydessä.
- Tulemme jatkamaan tämäntyylisiä toimenpiteitä, Paloheimo sanoo.
VET ja Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys Figma ry siis varoittivat kauppoja tulevista koeostoista. K18-peli irtosi silti helposti.
- Eihän tässä näin pitänyt käydä. Selvästi kauppojen henkilökuntaa on koulutettu asian tiimoilta, mutta pelien ikärajoihin ei jostain syystä kiinnitetä riittävästi huomioita. Pelien ikärajat ovat aivan yhtä tärkeitä noudattaa kuin muutkin lain määräämät ikärajat. Jälleenmyyjien henkilökunnan koulutus on ensisijaisen tärkeää, miettii Figman toiminnanjohtaja Riku Olkkonen.































Kommentit (20)
Pelaahan joka kaupassa lapset niitä hedelmäpelejä yms, eikä kukaan valvo ja RAY:ta ei kiinnosta pätkääkään, kunhan rahaa tulee.
Pelaahan joka kaupassa lapset niitä hedelmäpelejä yms, eikä kukaan valvo ja RAY:ta ei kiinnosta pätkääkään, kunhan rahaa tulee.
Muuten ihan kiva, mutta hedelmäpelithän ovat kauppiaan vastuulla kauppiaan tiloissa, ei RAY:n. Joten ilmoitathan näistä tapauksista kauppiaallesi.
Mutta tätähän tämä nykypäivänä on, pornoa saa netistä klikkaamalla vain "kyllä olen yli18v" nappia, kaljaa saa kaupoista jos vain näyttää yli18vuotiaalta ja KYLLÄ k18-pelejä myydään alaikäisille. Voi kauhistuksen kauhistus.
No, jos ei nyt wareta, niin ainakin siinä vaiheessa aloittaa jos kaupat alkavat seuraamaan ikärajoja tarkemmin.
Ai niin mutta sehän on alkoholi - eihän siinä mitään pahaa ole - suomalaiseen kulttuuriinhan kuuluu olla persuukset olalla, kyllähän pelit ovat HUOMATTAVASTI pahempia.
Missä valvotaan tätä?!