Tekijänoikeusasiat pysyvät opetusministeriössä
Vanhasen toisen hallituksen ohjelma edellytti selvityksen tekemistä teollis- ja tekijänoikeuksien siirtämisestä uuden työ- ja elinkeinoministeriön organisaation valmistelun yhteydessä.
Hallituksen neuvottelussa todettiin, että tekijän- ja teollisoikeuksien hallinto säilytetään ennallaan. Tekijänoikeusasioiden hallinnosta vastaa edelleen opetusministeriö ja teollisoikeuksien hallinnosta edelleen työ- ja elinkeinoministeriö.
Samalla sovittiin, että tekijänoikeusasioiden valmistelua ja käsittelyä kehitetään valtionhallinnossa.
Hallituksen neuvottelussa päätettiin, että tekijänoikeustoimikunnan roolin ja työtapojen kehitetään nykyisen toimikunnan kauden päättyessä 31.12.2007. Tekijänoikeustoimikunnan kokoonpanossa otetaan tasapuolisesti huomioon tekijänoikeusasioiden laajentuminen kulttuurihallinnon ulkopuolelle. Toimikunnan tehtävänä on asettaa lainvalmistelun suuntaviivat. Aikaisemmin toimikunta osallistui suoraan lain valmisteluun.
Lainvalmistelutyö tehdään kutakin hanketta varten opetusministeriön perustamassa työryhmässä, jossa on asianmukainen edustus eri tahoilta.
Toimikunta kutsuu koolle kerran vuodessa tekijänoikeusfoorumin, joka toimii keskustelu- ja tietojenvaihtofoorumina. Sinne kutsutaan muun muassa tekijänoikeuden haltijoita (sekä tekijät että oikeuksien haltijoina olevat yritykset), käyttävää teollisuutta, viestintäalan yrityksiä ja kuluttajanäkökulman edustajia. Teollis- ja tekijänoikeuksia koskevien kysymysten koordinointia varten asetetaan ministerityöryhmä, johon tulevat viestintäministeri Suvi Linden, oikeusministeri Tuija Brax ja kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen.
Tekijänoikeuslain osittaisuudistuksen yhteydessä päätettiin selvittää, tulisiko tekijänoikeuslakiin ottaa olettama niin sanotusta työsuhdetekijänoikeudesta toukokuuhun 2008 mennessä. Selvityksessä otetaan huomioon muuttunut työympäristö sekä taloudelliset vaikutukset kaikille osapuolille. Niin sanottuun monikanavajakeluun liittyvät kysymykset myös selvitetään.
Hallituksen neuvottelussa sovittiin, että jatkossa valtioneuvosto päättää opetusministeriön esityksestä hyvitysmaksun eli niin sanotun kasettimaksun piiriin kuuluvista laitteista.
Lisäksi päätettiin lisätä ammatinharjoittajien ja yritysten neuvonta- ja koulutuspalveluita tekijänoikeusasioissa.






























