Uusi Spiidi-liittymä maksaa käyttäjien rikesakkoja

Yhtiön mukaan Spiidi on armeliaampi kuin Jeesus.
- Eduskunta laati lain matkapuhelimen käytöstä aika vähäisen tiedon varassa ja hätäisesti. Nythän puhelimella saa soittaa ajaessa, jos puhelin on kiinteästi autoon asennettuna. Se tarkoittaa käytännössä, että jos luurista kulkee johto auton kojelautaan, sitä saa käyttää aivan rauhassa. Mutta jos johtoa ei ole, homma muuttuu yhtäkkiä vaaralliseksi ja laittomaksi. Eihän tuollaisessa säädöksessä ole mitään logiikkaa, toteaa Spiidin operaattoritoiminnoista vastaava johtaja Jari Isola.
Spiidi tarjoaa kaikille liittymänsä käyttäjille rikesakkovakuutuksen, joka koskee yhtiön mukaan yhtä hyvin autoilijoita kuin polkupyöräilijöitä.
- Esimerkiksi British Medical Journalissa (12.7.2005) julkaistun tutkimuksen mukaan sillä ei ole mitään merkitystä onnettomuusriskin kannalta, pitääkö auton kuljettaja kännykkää kädessään vai onko hänellä hands free -laite. Mitä järkeä on siis säätää laki, joka ei kiellä puhumista, mutta kieltää puhelimen pitämisen kädessä?
GSM Suomi on aloittanut operaattoritoimintansa vuonna 2007. Yhtiö osti Go Mobilen postpaid-liiketoiminnan elokuussa 2007 ja käynnisti kampanjoinnin GSM Suomi -brändin alla 3. syyskuuta.




























