PIN IONin ensisingle pärähti soimaan IRC-Galleriassa

Matias Mäki
PIN IONin ensisingle pärähti soimaan IRC-Galleriassa
Helsinkiläisen PIN ION -yhtyeen ensisinglet julkaistiin juuri internetin IRC-Galleriassa. Päätös käyttää Galleriaa jakelukanavana kertoo bändin yleisemmästä asenteesta, johon sisältyy tiukka ei kopiosuojauksille.
Tuomas Linnake
19.10.2007 12:00
Kommentit 9

- Haluamme levy-yhtiömme kanssa käyttää sosiaalista mediaa pääasiallisena kanavanamme alusta asti, kertoo PIN IONin perustaja ja laulaja H-P Poikonen.

IRC-Gallerian avulla haetaan laajaa yleisöä, mutta samalla yhteisö antaa mahdollisuuden myös kohdentaa markkinointia käyttäjille.

Vuonna 2001 perustetun yhtyeen musiikissa "tarttuvat pop-sävellykset yhdistyvät perinteisiin rockriffeihin ja kosketinsoundeihin", tiedotteessa kuvaillaan.

- Pyrimme siihen, että musiikistamme voi nauttia täysillä riippumatta siitä, onko kuuntelijana trendikäs teinityttö tai raavas rokkari, Poikonen tiivistää.
 
Singlet "Love Is Dead" ja "My Soul" ovat ladattavissa ilmaiseksi PIN IONin IRC-Galleria-yhteisöstä. Yhteisön jäsenet voivat lisäksi liittää jommankumman singlebiisin omalle profiilisivulleen. Tämä tukee IRC-Gallerian pyrkimyksiä nostaa musiikkia vahvemmaksi vuorovaikutuksen välineeksi.

Biisit ovat suoratoistettavissa, mutta myös ladattavissa tietokoneelle kopiosuojasta vapaina mp3-tiedostoina. Lisäksi häviöttömät flac-tiedostot saa bändin kotisivuilta.

- Me emme tue drm:ää. Biisit ovat täysin vapaasti ladattavissa ja niiden kopioimista kavereille rohkaistaan, Poikonen tähdentää.

PIN IONin esikoisalbumi "Take Your Time" ilmestyy aikataulun mukaan keväällä 2008. Albumin julkaisee Grund Records, jonka toiminta perustuu musiikista maksamisen vapaaehtoisuuteen Radioheadin viitoittamaan malliin. Yhtye julkaisi juuri uuden albuminsa internetissä, ja ostaja saa itse päättää, mitä siitä maksaa.

Grund Records katsoo Radioheadin todistaneen tempauksellaan, että hyvästä musiikista halutaan edelleen antaa tekijöille kunnollinen korvaus. Levy-yhtiön musiikin markkinoinnissa tullaan hyödyntämään vahvasti internetiä ja erityisesti verkon yhteisöpalveluja.

Lisää Aiheesta
UutinenBillboard: Radiohead harkitsee iTunesia (10.12.2007 13:15)
UutinenMokoman nettikeikalle mahtuu 5000 (19.11.2007 14:46)
UutinenApple alensi drm-vapaan musiikin hintaa (17.10.2007 10:21)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (9)

Huono 0
Helsinkiläisen PIN ION -yhtyeen ensisinglet julkaistiin juuri internetin IRC-Galleriassa. Päätös käyttää Galleriaa jakelukanavana kertoo bändin yleisemmästä asenteesta, johon sisältyy tiukka ei kopiosuojauksille.
ITViikko
Huono 0
Jos eivät kerran salli kopiosuojauksia niin olisiko ollut järkevämpää jatkaa ilman levy-yhtiötä. :)
Petteri
Huono 0
Ei tietenkään, koska asiat eivät liity toisiinsa mitenkään. Levy-yhtiö hoitaa asiat, jotka se osaa parhaiten (levittää ja markkinoi) ja bändi tekee oman osansa, eli tekee musiikkiaan.
Tempo
Huono 0
Auttaahan se tietysti myös kun yksi ylläpitäjistä on yhtyeen jäsen...
Ninpä
Huono 0
Miksi moinen tuntematon Bändi ylitti uutiskynnyksen?

Oletettavasti myös jää tuntemattomaksi vaikka tuollaisella epätoivosella markkinointikeinolla yrittävät päästä mediat tietoon.

Eikö näitä samankaltaisia julkistuksia ole jo netti pullollaan kunhan vain etsii hieman.
Jaa-a
Huono 0
Mitä tulee markkinointikeinoon, niin se on kaikkea muuta kuin epätoivoinen Jaa-a.

Radiohead myi reilut 6 000 000 EUR ensimäisten 2 päivän aikana ja sai todennäköisesti enemmän käteensä per/levy kuin perinteisiä markkinakanavia käyttäen.

Ja täällä suomessa bändien tili tehdään keikoilla. Levyt ovat enemmänkin keikkamyynnin promootiota, mitä enemmän myyntiä/julkisuutta sen enemmän keikkoja ja parempaan hintaan.

You've done very well PIO ION

Profetia - Bill Gates sanoi -95, ettei kukaan enää lue paperille painettua sanomalehteä vuonna 2000; minä puolestani sanon, että isojen levy-yhtiöden merkitys on olematon vuonna 2020.

Olenko myös minä väärässä? Aika näyttää ...
J-P Laine
Huono 0
Epätoivoisuudesta voidaan todellakin olla montaa mieltä: julkaisusta ensimmäisen 45 minuutin aikana biisejä ladattiin n. 3200 kertaa. Mikä Radioheadiin tulee, herrat ovat netonneet keskimäärin 4$ per ladattu levy, mikä on bändille (sopimuksesta tietenkin riippuen) n. 200-400% enemmän kuin mitä perinteisillä markkinointikanavilla ja levy-yhtiöillä olisi voinut tienata.

Isojen levy-yhtiöiden merkityksestä vuonna 2020 olen täysin samaa mieltä - vanhentunutta ja kallista markkinointikoneistoa on nykypäivänä aivan turha enää käyttää.
Markku / Pin Ion
Huono 0
Profetia - Bill Gates sanoi -95, ettei kukaan enää lue paperille painettua sanomalehteä vuonna 2000; minä puolestani sanon, että isojen levy-yhtiöden merkitys on olematon vuonna 2020.

Olenko myös minä väärässä? Aika näyttää ...

Luulen, että olet osittain väärässä. Ne levy-yhtiöt, jotka eivät osaa mukautua, kuolevat tai tippuvat marginaaliin. Valokuvapuolella tämä kehitys on jo nähty, ne valokuvaliikkeet jotka jäivät sinne filmiaikaan ovat kuolleet tai pienessä vähemmistössä.
Tuomas Venhola
Huono 0
Niin no niin, jakelukanavista ja metodeista voidaan olla montaa erimieltä. Kysymykseni on seuraava, mitä uutta ja ihmeellisen uutisoitavaa tuossa nyt sitten on? DRM vapaa levy? Oho. Rahaa te sillä kuitenkin ootte tekemässä.

Meidän teknoilua on voinut ladata ilmaiseksi koko meidän pändin histórian ajan mikseri.net istä ja tuleva esikoisalbumi on TÄYSIN omakustannettu ja ILMAINEN kaikille sen haluaville.
Jos prässilevyä ei välttämättä saa itselleen haalittua, koska me jaetaan meidän taidetta kaduilla, niin voi imeä wavi paketin kansitaiteineen netistä. Myö maksetaan prässätyt omasta pussista ja jatketaan päivätöitä musiikin teon ohella. Repikää siitä DRM-huumoria.

Levyn kappalemääristä voidaan tietysti kuittailua ottaa vastaan, mutta perusideologia kai tuli kaikille selväksi.

-Damien-
Tr3oX
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949