Microsoft sai virallisen luvan open sourceen

Microsoft sai virallisen luvan open sourceen
Avoimen lähdekoodin määritelmästä ja lisenssien avoimeksi lähdekoodiksi hyväksynnästä vastaava Open source Initiative on hyväksynyt kaksi Microsoftin lisenssiä virallisesti open sourceksi.
Matias Mäki
19.10.2007 13:45
Kommentit 0

OSI hyväksyi Microsoftin Public Licensen (ms-pl) ja Reciprocal Licensen (ms-rl) avoimeksi lähdekoodiksi.

Hyväksytyistä lisensseistä ms-pl antaa luvan lähdekoodin ja käännetyn ohjelmakoodin levittämiseen samojen ehtojen alaisuudessa. Ms-rl puolestaan vaatii, että lähdekoodi täytyy toimittaa käännetyn ohjelmakoodin mukana.

OSIn mukaan yhteisön hyväksyntäpäätös ei ollut yksimielinen, mutta käsittelyssä todettiin ohjelmistojätin kahden lisenssin täyttävän avoimen lähdekoodin määritelmän kymmenen vaatimuskohtaa.

Microsoftin lisenssien käsittely aloitettiin elokuussa. Tämän jälkeen aiheesta on kirjoitettu palajon ja yhtiön motiivia on puitu useampaan otteeseen. OSIn mukaan Microsoft ei pyytänyt lisensseilleen erityiskäsittelyä, eikä se myöskään saanut sellaista.

Aika näyttää, kuinka merkittäviä ohjelmistoprojekteja Microsoft lisensoi omilla, oikeilla open source -lisensseillään.

Aiemmin OSI on hyväksynyt avoimeksi lähdekoodiksi muun muassa Free Software Foundationin gpl-lisenssin sekä esimerkiksi IBM:n, Sunin Nokian, Nasan ja Intelin lisenssejä.

Lisää Aiheesta
UutinenIBM jakaa toimistosoftaa verkossa (19.9.2007 11:27)
UutinenGpl-lisenssin kolmosversio valmistui (2.7.2007 11:55)
UutinenUusi gpl ei Microsoftia heilauta (12.4.2007 15:53)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949