Discovery Channel sovittuu Suomeen

Martti Kainulainen/Lehtikuva
Discovery Channel sovittuu Suomeen
Asiaviihdeohjelmia tuottava Discovery Channel avasi lauantaina oman kanavan suomalaisille katsojille. Kanava pyrkii muutaman vuoden kuluessa kymmenen katsotuimman joukkoon.
Annamari Typpö
3.9.2007 11:49
Kommentit 0

Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa tämä tavoite on jo saavutettu. Tärkeimmässä kohderyhmässään, 25–39-vuotiaiden miesten joukossa, kanava on Ruotsissa ja Norjassa 7. ja Tanskassa 8. katsotuin. Jokaisessa kolmessa maassa se yltää kymmenen kärkeen myös kaikkien 12 vuotta täyttäneiden keskuudessa.

Discovery Networks Nordicin maajohtaja Jan Andreassen kiittää kiristä aggressiivista markkinointia sekä paikalliseen sisältöön panostamista. Samaa linjaa on määrä noudattaa myös Suomessa.

– Pyrimme siihen, että meillä on Suomessa selkeästi suomalaiset kasvot, Andreassen sanoi yhtiön tiedotustilaisuudessa Helsingissä perjantaina.

Suomalaisia ääniä ja kasvoja on tarkoitus käyttää niin markkinoinnissa kuin ohjelmissa ja trailereissakin. Tänä kesänä kanavan tuotantoryhmät ovat kiertäneet kuvaamassa muun muassa kännykänheiton ja eukonkannon MM-kisoja.

Kanavajohtaja Carsten Lakner painotti myös jälkiäänityksen merkitystä. Prime time -ohjelmista 75 prosentissa ja muista ohjelmista 20 prosentissa on suomenkielinen selostus.

– Saimme katsojilta palautetta, että etenkin tekniikkaa käsitteleviä ohjelmia oli hankala seurata pelkän tekstityksen varassa, Lakner kertoi.

Discovery Channel on panostanut Euroopassa vahvasti kanavamielikuvan hiomiseen. Maanosan laajuisen katsojatutkimuksen perusteella se markkinoi nyt itseään kanavana, joka kertoo "todellisia tarinoita todellisista ihmisistä".

– Haluamme tarjota uutisia syvemmän näkökulman maailmaan ja rikastuttaa ihmisten elämää. Vaikka jos rehellisiä ollaan, toiset ohjelmamme ovat informatiivisempia kuin toiset, Lakner sanoi hymyillen.

Laknerin mukaan Discovery Channel pyrkii myös kehittämään kokonaan uusia ohjelmatyyppejä, kuten Suomessakin MTV3-kanavalla nähty urbaanilegendoja testaava Myytinmurtajat.

– Aiemmin meidät tunnettiin kanavana, jonka ohjelmat kertovat muinaisista egyptiläisistä ja Hitleristä. Uusien ohjelmatyyppien myötä olemme onnistuneet karistamaan museokanavan leiman.

Myytinmurtajien sekä moottoripyöriä tuunaavasta perheestä kertovan American Chopperin lisäksi kanavalla seurataan syksyllä muun muassa maailman likaisimpia ja vaarallisimpia töitä sarjoissa Likaiset työt ja Hengenvaarallinen saalis.

Discovery Channelia voi katsella Canal Digitalin ja PlusTV:n maksu-tv-pakettien sekä satelliitti- ja kaapelikanavien kautta.

Discovery Channelin omistaa Discovery Communications, jonka muita kanavia ovat esimerkiksi Animal Planet, Discovery Science ja Discovery Travel & Living. Kanavien näkyvyysalue kattaa yli 1,5 miljardia ihmistä yli 170 maassa. Euroopassa katsojia on 163 miljoonaa.

Lisää Aiheesta
UutinenPlusTV muuttuu ilmaiseksi toviksi (23.10.2007 10:24)
UutinenDigiaikaan yhdeksikön suorituksella (1.9.2007 12:51)
UutinenDigi-tv hapertuu, uutta putkeen (30.8.2007 15:16)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949