Analogisulku ruuhkautti digineuvonnan

Martti Kainulainen/ Lehtikuva
Analogisulku ruuhkautti digineuvonnan
Valtakunnallinen kuluttajille suunnattu Digi-TV:n info ruuhkautui pahoin lauantaina. YLEn tekninen johtaja Jorma Laiho laskeskelee, että pari tuntia ennen neuvontalinjojen sulkeutumista puheluja oli tullut jo 2 200, kertoo Ylen uutispalvelu.
Kalevi Nikulainen
3.9.2007 13:51
Kommentit 0

Koko viime viikon aikana puheluita tuli Ylen mukaan 14 000. Soittajia ovat askarruttaneet lähinnä perusasennusasiat ja antennien suuntaus.

Digi-tv-infon ja Digitan internetsivut olivat launtaina tilapäisesti nurin. Syynä ei kuitenkaan ollut suuri kävijämäärä, vaan tekninen vika.

Ylen saaman katsojapalautteen mukaan Canal-plussan jotkut kanavapaketit olisivat lakanneet näkymästä. Canal Digitalin asiakaspalvelussa epäiltiin, että kyse on yksittäisistä vioista. Sinne ei ole yhteydenottoja tullut.

Digitan mukaan muun muassa uudet maksukanavat sisältävän E-kanavanipun lähetykset käynnistyivät vaiheittain lauantaina.

Viime hetken teknisten ongelmien vuoksi Lahden ja Päijät-Hämeen alueella E-kanavanipun käynnistys päästään toteuttamaan vasta huomisen sunnuntain aikana. Alueella toimivat  Digitan mukaan normaalisti kanavaniput A, B ja C.

Kanavanippu E:ssä välitettävistä uusista kanavista Discovery Channel, Eurosport, Music Television MTV ja Nickelodeon liitettiin osaksi antennikoteihin maksu-tv-palveluita tarjoavien PlusTV:n ja Canal Digitalin maksu-tv-paketteja. SVT Europa ja MTV3 Fakta ovat osana PlusTV:n maksu-tv-pakettia.

Lisää Aiheesta
UutinenPuhelinpalvelu piinaa yrityksiä (6.9.2007 16:15)
UutinenDigiaikaan yhdeksikön suorituksella (1.9.2007 12:51)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949