Lapsi turvautuu harvoin vanhempien apuun verkossa
Eurooppalaiset lapset tuntevat internetin vaarat yhä paremmin, mutta kääntyvät ongelmatilanteissa harvoin vanhempiensa puoleen, selviää tuoreesta Eurobarometri-kyselystä. Lapsi pyrkii ratkomaan tilanteet yksin tai muiden verkon käyttäjien avulla. Vanhempien neuvoihin turvaudutaan vasta sitten, kun muut keinot ovat loppu.
Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 9 - 10- ja 12 - 14-vuotiaat lapset. Tutkimuksessa selvitettiin internetin ja matkapuhelinten käyttöä ja käyttötapoja sekä näkemyksiä käyttöriskeistä ja -mahdollisuuksista.
Suurimpana riskinä nähtiin vieraiden aikuisten yhteydenotot ja toiseksi suurimpana tietokonevirukset, muut haittaohjelmat ja krakkerit. Sisällöltään järkyttävimpinä lapset pitivät esimerkiksi porno- ja väkivaltasivuja sekä rasistisia ja uusnatsisivustoja.
Moni haastatelluista oli hyvin perillä varotoimista eli esimerkiksi siitä, ettei henkilökohtaisia tietoja kuten puhelinnumeroa tulisi antaa vieraille. Jotkut lapset myönsivät, etteivät olleet aina olleet tarpeeksi varovaisia. Joitakin oli uhkailtu ja joihinkin olivat vieraat henkilöt ottaneet yhteyttä.
9 - 10-vuotiaat käyttivät internetiä ja matkapuhelinta 0,5 - 1 tuntia päivässä ja 12 - 14-vuotiaat 1 - 3 tuntia. Asenteissa internetiä kohtaan tai internetin käytössä ei havaittu eri maiden välillä suuria eroja.
Tietoyhteiskuntakomissaari Viviane Redingin mukaan tutkimustulokset osoittavat, että Euroopassa on syytä jatkaa uuden median riskeistä ja mahdollisuuksista sivistämistä. Kohderyhmänä tulisi Redingin mielestä olla ensisijaisesti vanhemmat.
∇ Mainos ∇

















