Sasi syyttää Digitaa hidastelusta digi-tv:ssä
Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Sasi arvioi Digitan tilanneen täytelähettimet liian myöhään. Uutisen mukaan seurauksena on tuhansia pimenneitä televisioruutuja antennitalouksissa - pahimmillaan jopa ensi kevääseen asti.
Digita luottaa asian korjaantuvan ennen vuoden vaihtumista. Sasi kuitenkin vaatii, että täytelähetinten on toimittava heti syyskuun alusta.































Kommentit (17)
Taitaa Ranskalainen yhtiö tehdä ylimääräistä voittoa, kun viivästää alilähetin verkon rakentamista.
Miksi kaikki pitää aina myydä ulkomaille?
Kateuspykälän vuoksi jakeluverkkoa ei aikoinaan voitu Elisan vaatimuksesta myydä muille Suomalaiselle operaattorille, vaikka olisi silloin ollut ostaja täältäkin. Tosin sekin ostajaehdokas Sonera sitten myytiin valtion toimesta Ruottalaisille Sasin toimesta.
Maan tietoliikenne ja sähköverkkoja kun EI pitäisi myydä pois ulkomaille, koska silloin saadaan monopoliasema.
Milloin myydään rautatie ja maantie?
No ei onneksi minua hetkauta, kun asun kaapelitaloudessa. Jotakin keltä lähetys katkeaa voi vituttaa tietenkin.
Mutta kaikenkaikkiaan ei näin...
Kokoomuslaisethan näitä monopoleja ovat tänne luoneet
yksityistämällä valtion omaisuuttaa.
Kuten Fingrid ja Fortum , senaatti-kiinteistöt.
Digita käyttää ovelasti monopoliasemaansa hyväksi ja
pumppaa sitten valtiolta rahaa täytelähettimien pikarakennukseen syy-joulukuussa.
VR on monopoli ja siksi junalippujen hinnat ovat tolkuttoman
kalliit.
TV-luvan maksajien määrän putoaminen sai muut tahot vaatimaan digitv:n katvealueiden pienentämistä. (tulee vielä putoamaan. Jossain oli mainita että yli 6000 olisi jo)
Paljon on vielä alueita joissa ei toimi digitv edes tyydyttävästi (tekstitykset toimivat huonosti = myöhässä, ei lainkaan, etuajassa), paluukanava joka luvattiin tulevan digitv:n mukana, ei olekkaan enää olemassa. Kuvan laatu on kehnoa koska samaan kanava nippuun tungetaan x kpl kanavia laadun kustannuksella.
Puhumattakaan sisällöstä, vrt. Ylen Extra kanava...
Tarvitaanko julkiseen palveluun: YLE1, YLE2, FST5, YLE Teema, Yle Extra kanavat?
Eikö kaksi kanavaa riittäisi?
HDTV kolkuttaa ovella ja meille tarjotaan SD tasoa, joka riittää 22" tv:hen, mutta kun katsoo kodinkoneliikkeitä, niin tv:t ovat 75% 32" tai isompia ruudultaan ja iso ruutu paljastaa millaista puuroa on SD:n "laatu" Tuskimpa tulevaisuudessa ihmiset pienempiä TV:itä ostaa...
"Mukava" ominaisuus on myös digitv:ssä se, että signaalin lähettäjä saa määrätä saatko tallentaa lähetystä vai ei...