Petsie sulostuttaa jo 10 000 lemmikillä
Kymmenestuhannes lemmikki oli "Sulo"-hamsteri, jonka omistaja palkitaan lahjakortilla lemmikkitarvikeliikkeeseen. Lukema saavutettiin kuitenkin arvioitua myöhemmin: ii2 Mediaa perustamassa ollut Mika Vatanen veikkasi maaliskuussa 10 000 rajan rikkoutuvan ennen kesää.
Sivustolle rekisteröityminen ja sen käyttäminen on ilmaista. Lemmikeistä voi lisätä palveluun kuvia, videoita tai kirjoittaa vaikka lemmikin omaa blogia. Sivustolla on myös keskustelualue, jolla voi keskustella kaikesta lemmikkeihin liittyvästä.
Palvelu avattiin viime joulukuun itsenäisyyspäivänä, ja on ii2:n mukaan kasvanut odotetusti. Tulevilta kuukausilta odotetaan voimakasta kasvua, ja ii2 aikoo viedä palvelukonseptin ulkomaille vielä kuluvan vuoden aikana.
Petsien tiimoilta on järjestetty jo videokilpailu sekä miitti. Petsien käyttäjät ja lemmikit tutustuivat toisiinsa kasvotusten kesäkuussa järjestetyssä koiramiitissä.
- Miitistä saatiin positiivista palautetta, ja miittejä järjestettäneen tulevaisuudessakin, veikkaa hallituksen puheenjohtaja Tomi Heiskanen.
Ii2 Media on paremmin tunnettu nuorten suosimasta ii2-yhteisösivustosta.































Kommentit (5)