Henkilöstömuutokset TeliaSonerassa jatkuvat

Sanna Heikintalo / Lehtikuva
Henkilöstömuutokset TeliaSonerassa jatkuvat
TeliaSoneran Suomen maajohtajan Juho Lipsanen mukaan henkilöjärjestelyt yhtiössä jatkuvat. Juho Lipsanen sanoo olevansa ylpeä siitä, että hänen aikanaan yhtiöstä ei ole irtisanottu yhtään työntekijää Suomessa. Kysymys on sanamuodoista.
Petri Sajari
12.7.2007 11:38
Kommentit 0

Parissa vuodessa yhtiöstä on leikattu ulkoistukset mukaan lukien vähintään 1 000 työtehtävää. Henkilöstöä on siirretty yhteistoimintamenettelyn kautta yhtiön sisäiseen osaajakeskukseen. Siellä henkilöstö selvittää mahdollisuuttaan löytää uusi työpaikka talon sisältä tai ulkopuolelta.

Jos uutta työpaikkaa ei löydy, työsuhde yleensä päättyy. Useat TeliaSoneran työntekijöistä eivät ole kelvanneet uusiin tehtäviin talon sisällä.

– Osaajakeskukseen siirretyistä kolmasosa on löytänyt uuden työtehtävän talon sisältä, Lipsanen puolustautuu.

Eniten TeliaSonerassa on tarvetta uudelle työvoimalle asiakaspalvelutehtävissä. Esimerkiksi lankapuheluiden väheneminen tarkoittaa, että työtehtävien luonne yhtiössä muuttuu.

– Ei se ole niiden ihmisten vika vaan se on osa liiketoiminnan murrosta.

TeliaSonera palkkasi Suomessa viime vuonna noin 500 työntekijää vakituisiin työsuhteisiin pääasiassa palvelutehtäviin.

Henkilöstövähennyksille on tarvetta vastaisuudessakin liiketoiminnan muuttuessa.

– Henkilöstöjärjestelyt etenevät aalloittain, eivät ne tähän lopu, Lipsanen sanoo.

Lisää Aiheesta
UutinenNokia ihastuttaa ja vihastuttaa (18.4.2007 11:18)
UutinenSonera sulkee pikkukonttorit (5.4.2007 08:25)
UutinenSonera ulkoistaa 52 Loimaalla (28.2.2007 13:49)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949