Korttipakka vaihtuu pelikonsoliin vanhuksilla (It-viikko)

Korttipakka vaihtuu pelikonsoliin vanhuksilla

Korttipakka vaihtuu pelikonsoliin vanhuksilla
Wiin ohjainten käyttö luonnistuu varttuneemmaltakin väeltä.
Vanhukset pelaavat paljonkin, mutta digitaalisessa pelaamisessa nuoret ovat suurin harrastajajoukko. Varttuneemman kansan on vielä tähän saakka ollut helpompi ottaa esille korttipakka, kuin ryhtyä virittelemään tietokonetta tai pelikonsolia kuntoon.
Maija-Liisa Ihanus
14.5.2007 14:21
Kommentit 0

Mutta tilanne on muuttumassa, pelitutkimuksen professori Frans Mäyrä Tampereen yliopistosta sanoo.

- Esimerkiksi Nintendo on Wiitä räätälöidessään ottaneet huomioon varttuneemmatkin pelaajat. Sen ohjain näyttää kaukosäätimeltä, ja sitä voi käyttää mailan tavoin esimerkiksi heittäessään keiloja kumoon. Näin hyödynnetään tuttuja liikeratoja ja madalletaan pelaamisen kynnystä.

Pelaamista pohdittaessa sorrutaan Mäyrän mukaan helposti yleistyksiin ja oletuksiin, jotka eivät tarkemmin tutkittaessa pidä paikkaansa. Pelaamisesta puhuttaessa tarkoitetaan usein pelkkää videopelien pelaamista. Äly- ja tietopelaaminen sekä erilaiset casual-pelit, kuten tuttujen pelien tai ristikoiden ilmaiset selainversiot, jäävät helposti vaille huomiota.

- Tutkimme casual-pelejä parissakin hankkeessa. Näyttäisi, että ne ovat naisten suosiossa, Mäyrä huomauttaa.

Mäyrän mukaan tietokone- tai konsolipelaaminen sopii senioreille hyvin, sillä se totuttaa tietoyhteiskunnan vempaimiin kuin huomaamatta.

- Harva ohjelmisto on suunniteltu yhtä helpoksi käyttää kuin pelit, hän perustelee.

Pelit voivat tuuppia myös liikkumaan.

- Meillä täällä yliopistolla monet tilaisuudet ovat saaneet lisähöystettä tanssipeleistä.

Lisää Aiheesta
UutinenTyöpuhelin pirisee vapaa-aikana (16.5.2007 13:08)
UutinenNetti kaivaa maata hyllypelien alta (14.5.2007 15:42)
UutinenSuomalaistutkimus kitkee pelikuonaa (11.5.2007 14:12)
UutinenBrittistudio loiskuttaa pelivettä (10.5.2007 08:51)
UutinenAMO: Wii ei pysy hyllyssä (8.5.2007 10:16)
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

ITunesin yhteisöpalvelu täyttyi heti roskapostista

Apple

Applen iTunes-ohjelmansa yhteyteen perustama Ping-verkkoyhteisö joutui roskapostihyökkäykseen jo vuorokausi julkaisunsa jälkeen.

Google väisti Steve Jobsin survaisun

Perttu Pitkänen

Applen Steve Jobs epäili Googlen liioitelleen Android-puhelinten aktivointimäärää. Google vakuutti Fortune-lehdelle, että jos luvuissa on jotain vikaa, niin sitten ne ovat alakanttiin.

Uusi mobiili-Windows valmistui

Microsoft

Microsoft sai valmiiksi mobiilikäyttöjärjestelmä Windows Phone 7:n ja lähetti sen eteenpäin valmistajille.

 
Dilbert – 3.9.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Verkkomediamyynti
+358 9 122 2863