Lordi karjui .mobin Helsinkiin

Helsinki siirtyi maailman ensimmäisenä suurkaupunkina mobi-tunnuksen käyttäjäksi. Ensimmäiseksi kaavailtu New York sai tehdä tilaa Helsingille, joka valittiin näytöskaupungiksi viimekevään Eurovision laulukilpailuvoiton ansiosta.
Helsingin.mobi-portaali esiteltiin toimittajille alkuviikosta. Suurelle yleisölle se lanseerataan perjantaina. Palvelun sisällön ovat tuottaneet pääsiassa Kämp Gallerian kaupat. Toistaiseksi portaalissa on lähinnä eri kauppojen yhteystietoja.
Mobi-verkkotunnukset ovat erityisesti kännyköitä varten suunnattuja sivustoja. Tunnusten myöntämistä hallinnoi mTLD Top Level Domain, joka tunnetaan paremmin dotMobina. Se on 14 ict-alan toimijan yhteisyritys. Verkkotunnuksen tukijoihin kuuluvat muun muassa Ericsson, Google, Microsoft, Nokia, Samsung, Visa ja Vodafone.
Portaalin teknisesti toteuttaneen Add2Phonen Janne Suokkonen kertoo, että portaali rakennettiin 15 päivässä.
– Grafiikan määrä on sivuilla sen verran pientä, että luovaa suunnittelua tarvitaan vähemmän, Suokkonen kommentoi.
Portaalin näytösluonteisuus pyrittiin ottamaan huomioon ohjelmointivaiheessa. Helsinki.mobi saa täydet pisteet dotMobin testiohjelmasta, joka kertoo kuinka yhteensopiva sivu on dotMobin suositusten ja vaatimusten kanssa.
Portaalihankkeen kustannukset jakautuivat kahden tahon kesken. Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisen omistama Pääkaupunkiseudun Markkinointi Oy maksoi portaalin teknisen alustan. Nokia vastasi markkinointiponnistuksista. Keskiviikkona maailman ensimmäisillä suurkaupungille myönnetyillä mobi-sivuilla oli käyty 5 000 kertaa.





























