LVM peukuttaa digivastaanotinta Ylestä huolimatta
Ministeriön mukaan Yle on käyttänyt sille kuuluvaa, tekijänoikeuksiin liittyvää päätösvaltaa ja muuttanut tulkintaansa keskusdigisovittimista. Koska malliin liittyy ongelmia, ministeriö olettaa, että signaalin muuntamista käytetään lähinnä erityistapauksissa. Tätä tukee se, että kotitalouksista jo yli 60 prosenttia on hankkinut digisovittimen tai -television.
Taloyhtiö voi Yleisradion uuden tulkinnan mukaan muuntaa digitaalisen signaalin analogiseksi, jos se lisäksi tarjoaa täydet digitaaliset televisiopalvelut. Muunto tapahtuu keskusdigisovittimella.
Analoginen lähettäminen on vanhentunutta tekniikkaa, joten lähetysten muuntaminen analogisiksi on joka tapauksessa tilapäinen ratkaisu. Jos taloyhtiöt alkavat miettiä digiaikaan siirtymistä uudelta pohjalta, niiden on varauduttava ministeriön mukaan kuluihin ja monenlaisiin vastuukysymyksiin.
Maksutelevision katsominen edellyttää käytännössä kotitalouden omaa digivastaanotinta, minsiteröstä huomautetaan.
Kun digitaalinen signaali muunnetaan analogiseksi, siitä jäävät pois esimerkiksi tekstitysvaihtoehdot ja näkövammaisille tarkoitettu äänitekstitys.






























