Jobsilta vaaditaan toimia kopiosuojan poistamiseksi
Applen toimitusjohtaja Steve Jobs on kehottanut levy-yhtiöitä luopumaan musiikin kopiosuojauksesta, mutta kaikki eivät ole vakuuttuneita Jobsin vilpittömyydestä. DefectiveByDesign-hanke vaatiikin Jobsia näyttämään tietä esimerkiksi poistamalla iTunesissa myytävien Disneyn elokuvien kopiosuojan.
Disneyn elokuvien kopiosuojauksen poistaminen olisi Jobsille mahdollista, sillä hän on Disneyn suurin yksittäinen osakkeenomistaja ja hallituksen jäsen, sanotaan DefectiveByDesignin Jobsille osoittamassa avoimessa kirjeessä hankkeen web-sivuilla. DefectiveByDesign on drm- eli kopiosuojausjärjestelmiä vastustavan Free Software Foundationin tukema hanke.
Kirjeessä myös ehdotetaan, että Jobs voisi näyttää esimerkkiä poistamalla kopiosuojauksen monien itsenäisten artistien ja levy-yhtiöiden iTunesissa myytävistä kappaleista.
Lisäksi kirjeessä pyydetään Jobsilta rahoitusta kampanjalle, jossa taistellaan kopiosuojauksen kiertämisen kieltävää Yhdysvaltain Digital Millennium Copyright Act -lakia vastaan.
Jobs kertoi kuukausi sitten julkaisemassaan avoimessa kirjeessä, että drm- (digital rights management) eli kopiosuojausjärjestelmistä pitäisi pyrkiä eroon, jotta internetistä ostettuja kappaleita voisi kuunnella millä tahansa laitteella. Hän korosti, että drm-vaatimukset tulevat isoilta levy-yhtiöiltä ja että Apple myisi mieluiten suojaamatonta musiikkia.
Jobs on kuitenkin saanut kylmää vettä niskaansa, sillä Warner tyrmäsi ehdotukset tuoreeltaan, ja EMIn aikeet poistaa drm ovat puolestaan kaatumassa rahakysymyksiin.






























