RIAA: piraattimusiikki soi Ohion yliopistossa

RIAA: piraattimusiikki soi Ohion yliopistossa
Musiikkialan etuja valvova RIAA lähettää taas tuhansia valituksia laittomasta tiedostonvaihdosta Yhdysvaltain yliopistoille. RIAA myös julkisti listan yliopistoista, joissa musiikkia piratoidaan eniten.
Tuomas Karvonen
23.2.2007 10:30
Kommentit 4

Recording Industry Association of America paljasti uutistoimisto AP:n pyynnöstä 25 yliopistoa, jotka ovat saaneet eniten valituskirjeitä kuluvan lukuvuoden aikana.

Kärjessä on Ohion yliopisto perässään Purdue, Nebraska-Lincoln, Tennessee ja South Carolina. Yhteensä RIAA on lähettänyt valituksen 25:n yliopiston 15 000:lle opiskelijalle. Luku on kolminkertainen verrattuna edeltävään lukuvuoteen.

Kiinni jäävien rangaistukset vaihtelevat sähköpostivaroituksista väliaikaisiin koulusta erottamisiin.

RIAA:n valitukset eivät ole sama asia kuin oikeuskanteet, joita edunvalvoja myös nostaa aika-ajoin. Yliopistolle lähtevä valitus edustaa syytöstä, jonka mukaan tietty opiskelija olisi jakanut ainakin yhden musiikkikappaleen kampuksen verkossa.

RIAA:n mukaan suosittuja tiedostonvaihto-ohjelmia yliopistoissa ovat esimerkiksi AresWarez, BitTorrent ja eDonkey.

Lisää Aiheesta
UutinenBitTorrent laillistui verkkokaupaksi (26.2.2007 09:49)
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
Musiikkialan etuja valvova RIAA lähettää taas tuhansia valituksia laittomasta tiedostonvaihdosta Yhdysvaltain yliopistoille. RIAA myös julkisti listan yliopistoista, joissa musiikkia piratoidaan eniten.
Taloussanomat
Huono 0
Syytöksiä tai syytteitä mutta miten yksipuolinen todistusaineisto voi koskaan olla luotettavaa. Jotain BT seurantalokeja tai mitälie ne heiluttelevatkaan voisi generoida miten huvittaa ja jos se riittää oikeudessakin todisteeksi niin haloo.
Huono 0
Siis sehän on totta, että yliopistoissa opiskelijat warettavat minkä ehtivät. Jos joku väittää toisin, niin valehtelee jo itselleenkin.
RIAA:lle tosiaan sitten tehtävänä löytää todisteita siitä.
Huono 0
RIAA ja muut vastaavat omaa etuaan ajavat lobbausjärjestöt eivät vielä ole uskaltaneet hyökätä (suur)yritysten kimppuun. olisi hauska kuulla kun tajuavat suuryritysten sisäisissä ja suojatuissa verkoissa kulkevien tiedostojen määrän, ja miten paljon suurempaa tämä on kun joidenkin opiskelijoiden jakamat tiedostot. tosin näihin verkkoihin ei ihan helposti pääse... haluaisimpa nähäd kun RIAA vaatii nokiaa, ericsonia ja samsungia avaamaan verkkoliikenteensä heidän turkimuksilleen. Siellä sitä kamaa kulkeekin... ja nopeesti!!! ja suojatusti!!
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949