Gorban vetoomus ei purrut Microsoftiin

Gorban vetoomus ei purrut Microsoftiin
Microsoft ei puutu tapaukseen, missä venäläistä pikkukoulun rehtoria syytetään ohjelmistojätin tuotteiden laittomasta käytöstä. Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatshov oli pyytänyt opettajalle apua suoraan Bill Gatesilta.
Tuomas Karvonen
9.2.2007 12:34
Kommentit 19

Microsoft teki vastauksessaan selväksi, ettei se aio sekaantua permiläisen koulun rehtoria, Alexander Ponosovia koskevaan oikeusjuttuun. Gorbatshov sanoi kirjeessään, että rehtori hankki laittomat ohjelmistot kouluun ostettujen tietokoneiden mukana tietämättään.

Gorbatshov pelkää, että rehtori joutuu tapauksen johdosta Siperiaan työleirille. Ponosov sai kuitenkin sanallista tukea presidentti Vladimir Putinilta, jonka mielestä syytteet rehtoria vastaan ovat hölynpölyä.

Microsoft totesi myös, ettei se oman tarkastelunsa tuloksena nostanut kannetta Ponosovia vastaan. Oikeustoimet ovat Venäjän viranomaisten käynnistämiä, yhtiö korosti.

Redmondin jätti on kuitenkin valmis auttamaan osapuolia "saavuttamaan reilun lopputuloksen".

Lisää Aiheesta
mainos

Kommentit (19)

Huono 0
Microsoft ei puutu tapaukseen, missä venäläistä pikkukoulun rehtoria syytetään ohjelmistojätin tuotteiden laittomasta käytöstä. Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatshov oli pyytänyt opettajalle apua suoraan Bill Gatesilta.
Taloussanomat
Huono 0
Venäjän uutisoinneissa kerrotaan, että Venäjän Microsoft oli tarjonnut jo toukokuussa 2006 "sovitteluna" piraattiversioiden korvaamista aidoilla lisensseillä hintaan 1700 dollaria (vastaa konemäärällä oppilaitoshintoja). Ilmeisesti tätä sovittelua ei kuitenkaan hyväksytty, koska oikeudenkäynti alkoi tänään.
Näin ollen koulu on tietoisesti jatkanut piraatti ohjelmistojen käyttöä edelleen.
Opettajahan ei kyennyt esittämään mitään lisenssejä eikä edes asennus medioita, joilla olisi voinut puolustaa itseään. Ei edes kuittia, jossa olisi näkynyt ohjelmistojen kuuluvan tietokonehankintoihin.

Ja miksi opettaja on tästä syytteessä?
Venäjän uuden lain myötä koulun rehtori on henkilökohtaisesti vastuussa koulun rikkomuksista.

Suomessakin 2004 pari kuntaa joutui maksamaan uudestaan vastaavassa tilanteessa ostamansa lisenssit. Tästä tuli 2004 siis käräjäoikeuden päätös.

Tämä tapaus on esimerkki (kuten 2004 Suomenkin tapaus) että tietämättömyys ei poista vastuuta, pelkkä kauppahinnan maksaminen ei ole tae ohjelmien aitoudesta ja loppujen lopuksi loppukäyttäjä on ensisijaisesti aina vastuussa käytämiensä ohjelmistojen laillisuudesta.

Jos Gorvatshov ja hänen hyväntekeväisyysjärjestö oikeasti olisi halunnut auttaa kyseistä opettajaa, niin olisivat maksaneet opettajan puolesta Venäjän Microsoftin pyytämän 1700 dollaria. Ilmeisesti Gorbatshoville 1700 dollaria on liikaa vastineeksi siitä, että opettaja jota hän ylistää, joutuukin Siperiaan työleirille.
Huono 0
Ihan niinkuin jollain venäläisellä koululla olisi 17000 dollaria? tai mistä sen tietää vaikka oliski ollu. Aika paskamaista jos siperiaan joutuu, kans välinen firma ei saa rahojaan ja pistää kostoks jengii siperiaa, hyvin menee.
Huono 0
Tuttua Micro$oft- ja RIAA-/MPAA-toimintaa. Laitetaan käyttäjät vankileirille ja samaan aikaan itse tienataan miljardeja.
Huono 0
Ilmeisesti tätä
sovittelua ei kuitenkaan hyväksytty, koska
oikeudenkäynti alkoi tänään.
Näin ollen koulu on tietoisesti jatkanut piraatti
ohjelmistojen käyttöä edelleen.

Ottaen huomioon tämän kohdan niin pidän kummallisena asiasta syntynyttä kohua. Tyypit käyttävät tietoisesti laittomia versioita eivätkä suostu sovitteluun. Luulisi opettajien olevan sen verran koulutettuja, että tajuaisivat että ei kannata.

Vielä enemmän tuomittavaksi tämän asian tekee se, että kyseessä oli opettaja. Opettajat ovat kosketuksissa paikalliseen nuorisoon ja jos auktoriteetin moraali on tuollainen niin mitä voidaan odottaa oppilailta?

Noh. Siperia opettaa.
Huono 0
Uutisoinnin mukaan ko ohjelmistot tulivat koneiden mukana.
Huono 0
Parempi vaihtaa suosiolla Linuxiin ja unohtaa buginen länsiteknologia eli Microsoft. Edut Venäjälle ovat muutakin kuin lisenssimaksut.
Huono 0
"Tuttua Micro$oft- ja RIAA-/MPAA-toimintaa. Laitetaan käyttäjät vankileirille ja samaan aikaan itse tienataan miljardeja."

Eihän tässä MS ole laittamassa ketään vankileirille, vaan Venäjän yleinen syyttäjä joka haasteen onisenäisenä tahona nostanut. Jos piratismia haluavat suosia, niin muuttakoon Venäjän lakeja.
Ei suomessa tuollaisesta linnaan joutuisi joten kyllä tässä saa sormea osoittaa Venäjän lainsäädäntöön, joka vankityöleirin tällaisessa tapauksessa mahdollistaa.

Obille:
"Ihan niinkuin jollain venäläisellä koululla olisi 17000 dollaria?"

Otappa yksi nolla pois, niin ehkä olisikin varaa :)
Huono 0
kyse oli 1700:sta dollarista eikä 17 000:sta.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949