Hittituottaja varasti suomalaisen Amiga-biisin?
Suni sävelsi kappaleensa "Acid Jazzed Evening" Helsingin Assembly-tietokonetapahtuman musiikkikilpailua varten. Biisi voitti vanhemman polven tietokonemusiikin sarjan. Suni käytti teossa Amiga-tietokonetta, ja kilpailun jälkeen Scene.org julkaisi kappaleen verkossa.
Tuottaja Timbaland, eli Timothy Mosley, löytyy esimerkiksi sellaisten artistien takaa kuin Justin Timberlake, Missy Elliott, Jay-Z, Björk ja Duran Duran. Nelly Furtadon tapauksessa suurennuslasin alla on Timbalandin kostama kappale "Do it".
Videopalvelu YouTubessa on julkaistu pätkä, jossa vertaillaan kumpaakin biisiä keskenään. Yhtäläisyyksiä löytyy, ja Sunia on kannustettu aloittamaan oikeustoimet.
Toisaalta verkossa on myös puolusteltu mahdollista kopiointia, sillä vanhempien kappaleiden samplailu eli lainaaminen on alalla tyypillisistä. Janne Suni ei ole kuitenkaan saanut penniäkään rojalteina.
Suni sanoo Digg-uutispalvelussa nimimerkillä tempestflt, että Do it -kappaleeseen on lainattu intro-osuus hänen Amiga-kappaleensa c64-versiosta, joka on norjalaisen Glenn Rune Gallefossin käsialaa. Suni korostaa, että yhtäläisyyksien havaitsemiseksi kuuntelijan ei kannata toistaa kuin viisitoista ensimmäistä sekuntia hänen kappaleestaan. Intron melodia toistuu Do it -kappaleessa Nellyn laulun taustalla.
Viimeisin käänne on, että Timbaland näyttäisi käyttäneen Sunin kappaletta jo aiemmin kännykän soittoäänen perustana vuonna 2005. Soittoääntä tarjotaan esimerkiksi MSN Musicissa.
Asiasta uutisoi Yleisradio verkossa eilen.

































Kommentit (13)
Mutta ei se luvallista ole ilman korvausmaksuja. Ei sitten vuoden '89 jolloin De La Soul tuomittiin maksamaan samplausmaksuja albumistaan 3 Feet High And Rising. Vai luuleeko iso levy-yhtiö, että kun megaluokan artisti samplaa pientä ja tuntematonta artistia jolla ei oo tarpeeks rahaa haastaa sitä oikeuteen siinä ei oo mitään ongelmaa?
Underground-artistit saa niin paljo paskaa niskaan samplejen käytöistä joihin niillä ei oo oikeesti varaa että ei saa tuollaset miljonäärit ilmaseks sämpläillä kyllä pieniä artisteja.
Ei se luule. Se tietää. Shit happens jne. Luuleeko pieni ja tuntematon artisti, että sillä on jotain mahdollisuuksia voittaa oikeudessa iso levy-yhtiö? Ehei kuulkaas, tiedättekö mitä myönteinen oikeuden päätös maksaa? En tiedä minäkään, mutta pienellä ja tuntemattomalla artistilla ei sellaista yksinkertaisesti ole varaa ostaa.
En sano, että tämä on mitenkään positiivinen asia. Haluan vain toivottaa tervetulleeksi maailmaan kaikki jotka tätä vielä ihmettelevät.
Tekijänoikeuslakien pitäisi päteä ihan yhtälailla artisteillekin. Toisen biisejä ei saa lainata ilman lupaa ja hyvitystä.
KUNNIAA suomalaisille Amiga-muusikoille. Siltä uralta on moni maailmalle lähtenyt. Samoin on pelikoodarien ja demokoodarien laita.. Amiga on pistänyt ne alulle.
... kerpele...
Luulee se iso yhtiö niin. Sony BMG on hyvä esimerkki sellaisista.
heh. no vakavemmin. tottakai toisen biisin lainaaminen ja samplaaminen on väärin tai ainakin jossain määrin kyseenalaista. toisaalta, lähdeppä sitten amerikasta selvittämään kuka on säveltänyt moisen teoksen, ainoat vinkit biisin nimi ja pseudonyymi tempest. helppoa? kun tuota biisiä ei mitä ilmeisimmin ole missään äänilevyllä tms. koskaan julkaistu, ei rekisteröity tekijänoikeusorganisaatioihin eikä säveltäjä itse ole moisen jäsen on alkuperän selvittäminen käytännössä mahdotonta.
ironista myös että suuri osa demo-musasta on taas luvatta tehtyjä versioita pop-hiteistä. eipä noilla tietty mammonaa eikä juuri mainettakaan ole tahkottu mutta periaatehan on aina periaate?