Jyrki Kasvin sivuilla vierailtiin miljoonannen kerran
Kasvi käynnisti kävijälaskennan syyskuussa 2005 sivujen uudistamisen yhteydessä samaan aikaan vilkasta keskustelua herättäneen tekijänoikeuslakiuudistuksen kanssa. Tämä teki http://www.kasvi.org sivut tutuksi monille.
Kasvi kertoo tiedotteessaan, että ahkerimmin on luettu hänen blogikirjoituksiaan. Blogilista.fi:n pitämän tilaajalistan mukaan Kasvin blogi on tällä hetkellä Suomen seitsemänneksi suosituin.
Muita suosittuja teemoja ovat tekijänoikeuskysymysten ohella olleet digitaalisiin kansalaisoikeuksiin ja mielenterveyspolitiikkaan liittyneet kirjoitukset.
Viime viikkoina sivuilla on ollut päivittäin noin 3500 kävijää 1200 eri osoitteesta.
Yhtään kommenttia ei ole sensuroitu
Kasvi ei malta olla piikittelemättä arkoja edustajatovereitaan. Hän sanoo, että sivuilla voi kommentoida kaikkia tekstejä ilman ennakkosensuuria.
- Kollegat varoittelivat, että kommentit on pakko tarkastaa ennen niiden julkaisemista. Tähän päivään mennessä kommentteja on tullut noin 1500 kappaletta, ja vaikka kritiikki on välillä tiukkaakin, yhtäkään kommenttia ole tarvinnut sensuroida.
Kasvi sanoo myös saaneensa sivuilla käydyistä asiantuntevista keskusteluista paljon uusia ajatuksia kansanedustajan työhönsä.































