Taulu-tv:t vähentäneet televisiopaloja
Keskuksen mukaan tilanne on parantunut, kun televisioita on uusittu digitalisoitumisen ja uuden laitetekniikan myötä. Vanhat kuvaputkitelevisiot ovat alttiimpia sähköpaloille kuin uudenmalliset palosuojatut kuvaputkitelevisiot tai litteänäyttölaitteet.
Markkinoilla olevien litteiden lcd- ja plasmataulutelevisioiden ei tiedetä aiheuttaneen paloja. Myös kuvaputkitelevisioissa viime vuosina yleistyneet palosuojatut kotelot ovat parantaneet turvallisuutta ja vähentäneet paloja.
Televisiot aiheuttavat Suomessa kuitenkin edelleen noin sata rakennuspaloa vuodessa, joten vanhojen kuvaputkitelevisioiden kuntoa on syytä tarkkailla huolella. Viallinen laite kannattaa saman tien huollattaa kuntoon tai vaihtaa uuteen.
Sammutus virtakytkimestä
Televisioiden paloturvallisuuteen on syytä kiinnittää huomiota paitsi kodeissa, myös kouluissa, hoitolaitoksissa ynnä muissa sellaisissa tiloissa, joissa laitekantaa mahdollisesti joudutaan uusimaan televisiolähetysten digitalisoitumisen takia. Vanhojen kuvaputkitelevisioiden paloriskit vain pahentuvat laitteiden ikääntymisen myötä, Tukes muistuttaa.
Tavallisin syy televisiopaloihin on laitteen tekninen vika, esimerkiksi juotosten vikaantuminen tai haurastuminen. Televisio pitää huollattaa heti, jos sen kuvaan tai ääneen tulee antenni- tai kaapeliyhteyksistä riippumattomia häiriöitä, tai jos laite tuottaa palaneen käryä.
Kuvaputkitelevisio tarvitsee ilmaa ympärilleen eli sitä ei saa sijoittaa ahtaasti esimerkiksi kirjahyllyyn tai peittää liinoilla. Myös pölykertymät haittaavat tuuletusta, joten pölyjä kannattaa imuroida laitteen päältä ja tuuletusaukkojen ulkopinnoilta. Laitteen sisäpuoliset huoltotoimet ovat sallittuja vain valtuutetuille ammattilaisille.
Hyvä varokeino vanhojen televisioiden omistajille on myös laitteen sammuttaminen virtakytkimestä aina, kun sitä ei seurata. Laite sammutetaan ensin kaukosäätimestä, sen jälkeen pääkytkimestä. Pidemmän poissaolon ajaksi laitteen voi irrottaa kokonaan sähköverkosta.































Kommentit (4)
Kyllä nuo LCD-telkkarit ja varsinkin plasmatelkkaritkin aika huolella lämpenee. Ei nyt samalla tavalla kuin putket, mutta ihan suosiolla kannattaa littutelkkarinkin ympärille varata vähän tilaa. Pääsee ilma kiertämään eikä uusi hieno töllö simahda ennen aikojaan. Harmittaa sekin, vaikka tuskin se kuitenkaan palamaan syttyisi.
Myös jonkinlainen ylijännitesuoja, joka suojaa myös antenniliitännän, on hyvä idea, maksaa kympin ja suojaa hyvin sen tonnin-kahden telkkarin. Erityisesti alueilla jossa on ns. ilmakaapelia, eli sähköjohdot pylväissä. Ja miksei vanhemmissa kerrostaloissakin, joissa kaapelointi voi olla vuosikymmeniä vanha.
lcd / plasma telkkareissa ,esim samsung ei ole verkkokytkintä.
vaan jos laitteesta haluaa kytkeä sähköt pois niin pitää repiä
verkkojohto seinästä . Itse palautin moisesta syystä laitteen takaisin
liikkeseen. Kyllä hieman ihmetyttää ,että pitäisihän laitteissa olla
kytkin josta saa kokonaan sähköt pois eikö se ole mainittu jo jossain
direktiiveissäkin. Tarkkailkaa omia lcd telkkuja ja katsokaa missä se " pää" kytkin sijaitsee. Kyllä taulu telkkaritkin palaa viellä helpommin jos ei niistä
voi yöksi ottaa sähköjä pois edes virtalähteestä
ei varmaan eläissään ole kyseistä laitetta nähnytkään. tai ei
ainakaan palanutta taulu tv:tä.