Pomot uskovat oman firman olevan suojassa verkkorikollisilta
Suomalaiset johtajat ovat tuudittautuneet turvallisuuden tunteeseen ja siihen uskoon, että verkkorikolliset eivät pahemmin uhkaa omaa yritystä.
Tämä selviää tietoturvayhtiö Stonesoftin Taloustutkimuksella teettämästä barometrista. Yritysjohto ja verkkorikollisuus -barometri selvitti, miten suurimpien yritysten johto näkee verkkorikollisuuden yritystoiminnalle aiheuttamat riskit.
Johtajat ovat selvityksen mukaan kyllä tiedostaneet, että verkkorikollisuus aiheuttaa riskejä. Heidän mielestään oma yritys on kuitenkin turvassa. Vastaajista valtaosa eli 91 prosenttia pitää oman yrityksen suojautumista riittävänä.
Verkkorikollisuuden aiheuttamiin uhkiin suhtautuivat vakavimmin tietohallintojohtajat.
Yritysjohtajien mielestä verkkorikollisuudessa suurin uhka on maineen menetys. Ongelmia voi tulla myös asiakastietoihin. Sen sijaan yrityksen toiminnan lamaantumista johtajat eivät pidä todellisena uhkana.
– On huolestuttavaa, ettei yritysjohto miellä verkkorikollisuuden kykenevän pahimmillaan pistävän koko yrityksen liiketoiminnan polvilleen. Kun kassajärjestelmät eivät toimi, ei kauppa myy, ja kun toiminnanohjausjärjestelmä on alhaalla, ei tavara liiku, Stonesoftin tietoturvapäällikkö Joona Airamo sanoo tiedotteessa.
Tutkimukseen vastasi 200 suomalaista johtajaa. Tutkimus tehtiin maaliskuussa.


















