Kysely: Facebookin aikajana pelottaa monia
Facebookin uusi aikajana, joka esittää käyttäjän kaikki päivitykset entistä paljastavammassa muodossa, tyrmätään tietoturvayhtiö Sophoksen kyselyssä.
Päälle 51 prosenttia noin 4100 Facebookia käyttävästä vastaajasta on huolestunut aikajanasta. Lisäksi noin kolmannes vastaajista ei tiedä, miksi he ovat edelleen Facebookissa. Päälle kahdeksan prosenttia uskoo lopulta tottuvansa aikajanaan. Vain kahdeksan prosenttia vastasi pitävänsä aikajanasta.
Tuloksista kertova Sophoksen Graham Cluley lukeutuu niihin käyttäjiin, jotka järkyttyivät aikajanan paljastuksista.
– En ole koskaan ollut kiihkoisa Facebook-käyttäjä, ja olen ollut tietoinen liiallisen jakamisen riskeistä verkossa. Silti Facebook Timeline osoitti minulle, kuinka paljon olen jakanut tietoa status-päivitysten, valokuvien, ryhmien ja "tykkäämisten" kautta. Se pelotti minua, Cluley kirjoittaa.
Seurauksena hän tuhosi Facebook-tilinsä.
Facebook on tekemässä aikajanasta pakollisen kaikille. Kun ilmoitus aikajanasta ilmestyy käyttäjän sivulle, hänellä on seitsemän päivää aikaa siivota haluamansa asiat piiloon muilta.
Sophoksen kyselyn tuloksia arvioitaessa kannattaa muistaa, että vastaukset eivät välttämättä noudattele keskiverto Facebook-käyttäjän mielipiteitä. Vastaajien voi olettaa olevan tavallista valveutuneempia tietoturvastaan.





























Kommentit (23)
Aikajana on ollut monilla käyttäjillä jo kuukausia, eikä siinä ole ollut mitään ihmeellistä saati pelottavaa.
Aikajana ei paljasta yhtään sen enempää ulos mitä nykyinen profiilisivu tekee jo tällä hetkellä. Aikajan on pelkkä ulkoasu uudistus pienillä höysteillä lisättynä.
Aikajanan uusi ulkomuoto mahdollistaa sen, että käyttäjä voi nähdät uutisvirran selkeämässä muodossa mitä nykyinen layout ei tee. Ne vanhat stoorit ovat siellä kaikkien nähtävissä ihan just parasta aikaakin, että ei sieltä mitään uusia mörköjä tule esiin.
Ne asetukset mitä käyttäjä on määrittänyt, sen mukaan matsku näkyy nyt ja tulevaisuudessa muille.
Timeline ei tee mitään muuta kuin näyttää graafisesti kivemmalla tavalla mitä on tullut tehtyä. Firmoillehan nuo tiedot on myyty jo ajat sitten, joten ainoastaan käyttäjälle näytetään vähän enemmän hänestä itsestään. Ei kai kukaan tervejärkinen pidä profiiliaan auki kaikille ja päivittele sinne sitten MITÄÄN henkilökohtaista?
Jos luki kaikki tekstit liittyessään palveluun, niin ei pahemmin pitäisi olla ylläreitä tulossa. Jos oli idiootti niin vikaa voi etsiä peilistä.
Tottakai olen FB:ssä. Tottakai käytän aliasta. Tietenkään palvelu ei tiedä minusta kuin sähköposti-osoitteen jonka loin vain palvelua varten ja kaiken mitä itse palveluun olen syöttänyt. Muuta en edes oleta. Ei tuossa yllätyksiä ole.