Facebookille sapiskaa tietosuojavaltuutetulta
Yhteisöpalvelu Facebookin kasvojentunnistusjärjestelmä, on Euroopan ja Saksan tietosuojalakien vastainen, Hampurin tietosuojavaltuutettu sanoo.
Facebookin järjestelmä tunnistaa automaattisesti käyttäjän kasvot kuvista. Se ei kysy käyttäjiltä suostumusta tunnistamiseen, ja järjestelmä on oletuksena päällä kaikilla käyttäjillä.
Saksalaisviranomaisen mukaan käyttäjiltä olisi saatava "yksiselitteinen" suostumus ennen kuin heidän tietojaan saisi alkaa tallentaa järjestelmään.
– Automaattinen kasvojentunnistus tunkeutuu vakavalla tavalla yksilön oikeuteen päättää omista henkilötiedoistaan, tietosuojaviraston johtaja Johannes Caspar sanoo tiedotteessa.
– Myös maailmanlaajuisen yhtiön on kunnioitettava itsemääräämisoikeutta, han jatkaa.
Facebook kertoo olevansa sataprosenttisen varma, että järjestelmä ei riko Euroopan tietosuojalakeja, mutta harkitsee saksalaisviranomaisen vaatimuksia.
Yhtiön tiedottajan mukaan Facebook on saanut kasvojentunnistuksesta käyttäjiltään positiivista palautetta eikä "juurikaan" valituksia. Tiedottaja ei suostunut kertomaan nimeään yhtiön toimintatapoihin vedoten.
Saksalaisviranomaisen mukaan oletuksena päällä oleva toiminto on liian vaikea kytkeä pois päältä.
Kasvojentunnistusjärjestelmän on arvioitu luoneen maailman suurimman biometrisen tietokannan, johon on tallennettu satojen miljoonien ihmisten kasvoja.
Facebookin käyttäjät ovat ladanneet yhteisöpalveluun yli 75 miljardia valokuvaa, joihin on nimetty noin 450 miljoonaa eri ihmistä.
Myös Microsoftin Bing- ja Googlen Street View -karttapalvelut ovat aiheuttaneet vastaavanlaista keskustelua yksityisyyden suojan rajoista.































Kommentit (2)
Google+ myös tarjoaa kasvotunnistuksen mutta se menee oikein. Käyttäjän pitää itse se laatikoida ja kun nimeää henkilön niin henkilö saa siitä ilmoituksen ja hänellä on mahdollisuus poistaa nimeäminen jos niin tahtoo.
Myöskään kukaan ulkopuolinen piiristä ei muita henkilöitä näe tai saa tietää mitään eri tiedot pysyy vain kaveripiirissä.