Kohujulkkis huolestui fanien klikkailusta
Näyttelijälaulaja Lindsay Lohan varoittaa hänen nimellään ratsastavista verkkorikollisista. Hän aloitti juuri vankeustuomion kärsimisen, eikä halua faniensa kärsivän asiasta.
– Tiedän, että liikkeitäni seurataan laajasti, varsinkin viimeaikoina, mutta en haluaisi sen aiheuttavan harmia faneilleni, Lindsay Lohan sanoo tietoturvayhtiö Symantecin tiedotteessa.
Lohan ja Symantecin Norton suosittavat, että julkkiksesta kiinnostuneet seuraisivat esimerkiksi tämän Twitter-tiliä tai luotettavia uutislähteitä.
– Älkää klikatko mitä tahansa linkkiä, newyorkilainen Lohan korostaa.
Vanha
ongelma
Internet-rikolliset ovat nykyään nopeita tarttumaan suurta yleisöä kiinnostaviin uutisiin. Näin tehtiin esimerkiksi jalkapallon MM-kisojen aikana.
Lukuisat tähdet ovat ennen Lohaniakin joutuneet esimerkiksi tekaistujen verkkosivujen syöteiksi. Sivut lupaavat uutisia, mutta tarjoavat haittaohjelmia.
Alamaailma manipuloi hakukoneita niin, että haitalliset verkkosivut kohoavat korkealle hakutuloksissa. Nortonin mukaan usein jo muutaman tunnin sisällä merkittävistä uutisista jopa puolet hakutuloksista on myrkytettyjä.
Lindsay Lohan aloitti tiistaina 90 päivää kestävän vankilareissun rikottuaan ehdonalaisen tuomionsa ehtoja. Ehdonalainen oli seurausta aiemmasta rattijuopumuksesta. Norton odottaa piikkiä vaarallisten hakutulosten kohdalla tulevien viikkojen aikana.
Vaarallisia hakusanayhdistelmiä voivat olla esimerkiksi Lindsay Lohan Jail, Lilo in Prison tai Lohan Sentence.


















