Microsoft paikkaa viisi kriittistä haavoittuvuutta (It-viikko)

Microsoft: Viisi haavoittuvuutta, neljä tietoturvapäivitystä

Niko Jylhä
Microsoft: Viisi haavoittuvuutta, neljä tietoturvapäivitystä
Microsoft on julkaissut neljä tietoturvapäivitystä, jotka korjaavat yhteensä viisi haavoittuvuutta. Yhteen haavoittuvuuteen on löytynyt jo tunnettu hyväksikäyttömenetelmä.
Perttu Pitkänen
Perttu Pitkänen
14.7.2010 15:39
Kommentit 10

Ohjelmistoyhtiö Microsoftin eilen tiistaina julkistamista päivityksistä kaksi koskee Windows-käyttöjärjestelmää, kaksi Office-ohjelmistoja.

Vakavin haavoittuvuus on ollut Windows-käyttöjärjestelmän Help and Support Centre -sovelluksessa, jonka avulla käyttäjät voivat ladata Microsoftin tuotetuen tiedostoja verkosta.

Haavoittuvuus paljastui noin kuukausi sitten, eikä sille ole ollut paikkausta ennen tämänpäiväistä päivitystä. Haavoittuvuudelle on olemassa yleisesti saatavilla oleva hyväksikäyttömenetelmä, ja Microsoft on varoittanut lisääntyneistä hyökkäysyrityksistä.

Hyökkäys voidaan toteuttaa esimerkiksi houkuttelemalla käyttäjä seuraamaan haitalliselle sivustolle johtavaa linkkiä, jolloin hyökkääjä pääsee suorittamaan koneella komentoja käyttäjän oikeuksilla.

Päivitys paikkaa myös Windowsin näyttöajurista löytyneen kriittisen haavoittuvuuden, jonka kautta voi hyökkääjä suorittaa komentoja kohdekoneella.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (10)

Huono 0
Viimeksi tänään rootkit yritti koneelle mutta onneksi avast oli hereillä.
ei koskaan turvassa
Huono 2
[guote]Viimeksi tänään rootkit yritti koneelle mutta onneksi avast oli hereillä.
Tämäkin rootkitti tuli varmaan jostain piraatti imutuksesta. Eine haittaohjelmat tuostanoinvaan tule, ongelma on yleensä näytön edessä.
7
Kiitos Microsoft! Mitä tekisimmekään ilman sinua?
Microsoft pyörittää
Huono 1
No kertokaas joku, uskaltaako päivittää?
Henkilö jolla on semmoinen asia kuin "muisti"
Kiitos Microsoft! Mitä tekisimmekään ilman sinua?
Kertoisin, mutta TalSalla ei ole tarpeeksi palstatilaa.
Huono 2
"No kertokaas joku, uskaltaako päivittää?"

Kyllä uskaltaa, ainahan ne kaikki päivitykset tehdään "omalla riskillä". Itse olen antanut kaikkien päivitysten tulla ja asentua (tarkoittaa Windows Updatea).
Linuxissa kannattaa käyttää distron omaa paketinhallintaa.
Kaikissa päivityksissä voi piillä jonkinmoinen yhteensopivuus ongelma vanhempien ohjelmien kanssa.
Normaalisti sovellusohjelmien kohdalla kannattaa käyttää sovelluksen omaa päivitystoimintoa jos siinä sellainen on. Useimmin on suositeltavaa, että vanhan sovellusohjelman version poistaa ennenkuin uutta versiota asentaa jos ohjelmassa ei ole omaa päivitystoimintoa. Kaikesta huolimatta edessä voi olla versioristiriitoja jos päivitykset tai asennukset eivät ole sujuneet oikein.
omalla riskillähän tässä toimitaan
Jos kyseessä olisi Mac-uutinen, mäkkifasistit olisivat jo rynnänneet uutiseen kitisemään ITviikon vihakampanjasta Applea kohtaan ja vaatineet mainintaa uutiseen että kyseessä on 10 vuotta vanhaa käyttöjärjestelmää koskeva exploitti.

Mutta kun on ns. vapaa sielu niin voi vain todeta että eipä onneksi ole vuoteen koskenut omaa duunikonetta XP-uutiset.
monty python
Jos kyseessä olisi Mac-uutinen, mäkkifasistit olisivat jo rynnänneet uutiseen kitisemään ITviikon vihakampanjasta Applea kohtaan ja vaatineet mainintaa uutiseen että kyseessä on 10 vuotta vanhaa käyttöjärjestelmää koskeva exploitti.

Mutta kun on ns. vapaa sielu niin voi vain todeta että eipä onneksi ole vuoteen koskenut omaa duunikonetta XP-uutiset.
Oikeassa olet
Huono 0
Tähän kommenttiin mennessä (tarkoita 8 ekaa kommenttia)

Punaiset johtaa!
Tähän kommenttiin mennessä (tarkoita 8 ekaa kommenttia)

Punaiset johtaa!

Niin johtaa kun ubuntu/macci peukuttaja on ainoastaan koneen ääressä. Muut ubuntufanaattiset finninaamat ovat koulusta kesälomilla ja eivät niin innikkaasti ole täällä ;)
yks
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
Dilbert – 3.9.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Verkkomediamyynti
+358 9 122 2863