Palvelinhyökkäys pisti pelaajia paitsioon
Suuri pelijulkaisija Ubisoft kertoo kärsineensä lyhyen ajan sisällä jo kahdesta palvelunestohyökkäyksestä.
Julkaisijan drm-palvelimet (digital rights management) onnahtivat kuormituksen alla sunnuntaina, mikä esti tuntikausiksi pelaamisen joiltakin Assassin's Creed II:n ja Silent Hunter 5:n omistajilta. Pelien käyttämä kopiosuojaus edellyttää verkkoyhteyttä palvelimeen ennen pelaamista.
Ubisoftin mukaan 95 prosenttia pelaajista säästyi vaivoilta. Julkaisija pyytää anteeksi ja mainostaa, että kummankin pelin kopiosuojaus on toistaiseksi murtamaton. Ubisoft ei ole huhuista huolimatta nähnyt toimivia piraattiversioita.
Yhtiön viimeisimmät Twitter-viestit kertovat eilen illalla havaitusta uudesta hyökkäyksestä, jonka pitäisi olla tällä hetkellä ohi.
Ongelmat nostavat esiin tämäntapaisten kopiosuojausten varjopuolet. Vaikka pelaisi yksin omalla tietokoneellaan, voi ulkoinen verkko-ongelma estää aikeet. On epäilty, että suuttumus kopiosuojaukseen olisi syynä hyökkäyksiin.
Netin ja pelaamisen naittamisesta saatiin toinen karvas esimerkki viikkoa aikaisemmin, kun Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolin karkauspäiväongelma esti pääsyn PlayStation Network -palveluun. Jotkut pelit eivät olleet pelattavissa.






























Kommentit (11)
Sinänsä typerää Ubisoftin puolelta yrittää tehdä DRM:ää tuolla tavalla, mutta piratismin rehottaessa täysin ymmärrettävää että haluavat tavalla tai toisella kitkeä tulojaan nakertavat loiset markkinoilta.
Piratismi ja palvelunestohyökkäys ovat silti rikoksia minun kirjoissani eikä niistä lainkaan mukaan päätä taputella.
No ainakin Skid Row mainosti sen tehneen alle 24 tunnissa. Tietenkään Ubisoft ei voi myöntää että heidän hieno DRM suojauksensa olisi hetkessä ohitettu.
Itse ostan paljon pelejä, mutta tuollainen DRM-hirvitys sai minut boikotoimaan kaikkia Ubisoftin tuotteita. Hävettää että olen niitä edes joskus ostanut.
Totuus on että kaikki suojaukset murretaan ennemmin tai myöhemmin. Tästä seuraa se että DRM-viritykset häiritsevät vain niitä ihmisiä, jotka pelin ostavat. Typerää logiikkaa firmoilta. Lyödään juuri sitä tahoa, joka peleistä haluaa maksaa. Ja kun jonain kauniina päivänä kaikki pelit ovat täynnä näitä viritelmiä, jotka useimmiten estä vät pelaamisenkin, niin minä lopetan sitten pelaamisen. Aina voi katsoa elokuvia tai tehdä jotakin kehittävämpää.
Hyvänä esimerkkinä voi pitää Fallout 3:sta. Tilasin etukäteen collectors editionin pelistä. Tuli pipboy nukke ja muuta sälää peltisessä fallout lunchboxissa. Siltikin odottelin 3 päivää ennen kuin löytyi toimiva kräkki. Sen jälkeen on kyllä kelvannut pelailla.
Päivittäminenkään ei ole ollut mikään ongelma kun on alkuperäiset binäärit kuitenkin tallessa ja uusiin versioihin löytyy kräkit samantien.
Fallout 3 on vain yksi monista joille olen joutunut tekemään näin. Ei todellakaan kiinnosta antaa kenenkään asennella DRM ohjelmistoja jotka toimivat melkein kuin pahimmat troijalaiset.
DRM:n pitäisi olla ARM eli annnoying rights menace.
Kaiken lisäksi ovat nämä marisijat, jotka valittavat siitä kun peliä ei voikaan omistaa, kauheita materialisteja! Jotta pelien kehitystä voitaisiin viedä eteenpäin, tulee vanhat pelit kitkeä ensin tyystin markkinoilta ja pelaajilta poistaa niiden pelaamismahdollisuus, jotta uudet innovatiivisemmat pelit voivat menestyä markkinoilla ja ottaa vanhojen pelien paikan pelaajien sydämissä.
Veikkaan että silloin monet peleistä on jo niin vanhoja ja puhkikoluttuja ettei kukaan niitä halua enää pelata. Ja ne loputkin muutosvastarintalaiset voi ostaa jonkin uudemman samanlaisen pelin alennusmyynnistä ja siirtyä siihen. No big deal.
Itse en esimerkiksi koskaan ole pelannut yli puolta vuotta vanhempia pelejä ja hyvin on pelattavaa riittänyt.