Google vältti Isoveli-palkinnon – toistaiseksi

Jarkko Sirkiä
Google vältti Isoveli-palkinnon – toistaiseksi
Effi ry jakoi Isoveli-palkinnot gps-seurannasta, Lex Nokiasta ja ministerin riisumapuheista. Mutta missä on Google?
Tuomas Linnake
19.2.2010 16:40
Kommentit 4

Kansalaisjärjestö Electronic Frontier Finland jakoi kuudennet Isoveli-palkintonsa. Niillä muistetaan yrityksiä, julkishallintoa ja yksityisiä ihmisiä teoista, jotka ovat omiaan aiheuttamaan kansalaisten yksityisyyden kaventumista.

Yrityssarjan voitti autojen gps-seurantaa ajava Panda-projekti taustayrityksineen, joihin lukeutuu muun muassa Nokia. Effin mukaan tavoitteena on vaivihkaa poistaa autoilijoiden yksityisyys, houkuttelemalla näitä mukaan gps-seurantakokeiluun.

Julkishallintosarjan palkinnon sai perustuslakivaliokunta "ketterästä taipumisesta poliittisen paineen edessä omista aikaisemmista linjauksistaan välittämättä". Syynä oli muun muassa kiistelty ja viime vuonna voimaanastunut laki "Lex Nokia".

Yksilösarjan voittaja, viestintäministeri Suvi Lindén, on Effin mielestä tehnyt "pitkäjänteistä työtä yksityisyyden suojan poistamiseksi kansalaisten valvontaa haittaamasta".

Järjestö kaivaa esiin kohun vuoden takaa, kun ministeri sanoi, että "yritys voi vaatia työntekijäänsä vaikka riisumaan alasti, kun tämä lähtee työpaikalta". Lindén perui lausahduksensa nopeasti.

Google ehdolla
ensi vuonna

Joukosta on poissa internet-jätti Google, jonka jokainen uusi palveluavaus tuntuu nykyään saavan aikaan kohun yksityisyyden rikkomisesta. Google avasi Suomessa äskettäin Street View -palvelun, joka esittää katutason näkymiä yhtiön kartastossa. Palvelusta on jo käynnistetty parikin oikeusjuttua Suomessa.

Effin puheenjohtaja Tapani Tarvainen kertoo yksinkertaisen syyn Googlen poissaololle: se ei ehtinyt mukaan. Jos Street View olisi julkaistu muutama kuukausi aikaisemmin, Google olisi ollut ainakin ehdolla Isoveli-palkinnon saajaksi.

– Ensi vuonna Google on ainakin kovasti ehdokkaana. Ehdokasasettelu oli tehty ennen kuin Street View -show tuli esille, Tarvainen selvittää.

Palkintoa vaille jäi myös esimerkiksi Ruotsin valtio FRA-salakuuntelulaillaan. Perusteena on, että kyseessä oli vain yksittäinen teko, vaikka siitä onkin noussut paljon meteliä.

Palkinnot jaetaan pilke silmäkulmassa. Vastapainona myönnettiin Winston Smith -palkinto yksityisyyden edistämisestä. Sen voitti kansalaisaktivisti Matti Nikki.

Lisää Aiheesta
UutinenEffi lobbaa lakeja nurin (21.5.2010 15:22)
UutinenGoogle verhoaa verkkoseurannalta (22.3.2010 10:02)
UutinenFirmasta tulee isoveli (4.1.2010 08:19)
UutinenVTT hätistelee isoveljeä loitommas (27.8.2009 14:54)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
Vastapainona myönnettiin Winston Smith -palkinto yksityisyyden edistämisestä. Sen voitti kansalaisaktivisti Matti Nikki.

Kertoo aika paljon yhdistyksestä....
Ei näin
Huono 1
"Ei näin": Vastapainona myönnettiin Winston Smith -palkinto yksityisyyden edistämisestä. Sen voitti kansalaisaktivisti Matti Nikki.

Kertoo aika paljon yhdistyksestä....

Mitä ja miksi? Mitä hyötyä Nikkin sivun sensuroimisesta oli? Eikö itse ongelmaan olisi voinut puuttua? Jos on tiedossa, että jossain on rikollista aineistoa, niin miksi näitä ei suljettu yhteistyössä muiden maiden viranomaisten kanssa?
unregistered
Huono 0
@Ei näin:

Jaa miten niin: "Palkintoraadin jäseninä olivat internetaktiivi Johan "Julf" Helsingius, tietotekniikan tutkija Timo Kiravuo Tekillisestä korkeakoulusta, kansanedustaja Martti Korhonen (vas), politiikan tutkija Iivi Masso ja Effin puheenjohtaja Tapani Tarvainen"
Surf-Murf
Huono 1
kun paljon googlen palveluja käyttävän henkilön tunnukset pöllitään, saa aika kattavaa ja tarkkaa tietoa henkilöstä. Eli kyllä se GooGle ensi vuonna voittaa!
hermanni
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949