Kybersotaharjoitus hotellihuoneessa paljasti ongelmia
Joukko tietoturvan ja kansallisen turvallisuuden asiantuntijoita osallistui Yhdysvaltain kybersotaharjoitukseen tiistaina. Simuloidun hyökkäyksen tiimellyksessä jouduttiin toteamaan, että Yhdysvalloilla ei ole kehittynyttä käytäntöä vastata kyberhyökkäyksiin.
Se alkoi
kännyköistä
Cyber ShockWave -harjoituksen paikkana oli komentokeskukseksi muutettu hotellihuone Washingtonin kaupungissa. Osallistujat näyttelivät USA:n hallituksen jäseniä ja presidentin neuvonantajia.
Asiantuntijat taistelivat simuloitua verkkohyökkäystä vastaan. Heillä ei ollut tietoa, mitä tuleman pitää. Ensin haittaohjelma alkoi levitä matkapuhelimissa. Ohjelma jähmetti lopulta mobiiliverkkojen lisäksi langallisen internetin. Sitten pari räjähdettä rikkoi pahasti sähkönjakelua maan itäosissa.
Uutispalvelu IDG:n mukaan aikaa kului väittelyyn muun muassa siitä, onko viranomaisilla valtuuksia laittaa matkapuhelimia joukoittain karanteeniin hätätilanteessa.
Toinen merkittävä ongelma oli, miten USA:n vastahyökkäykseen olisi reagoitu. Yhdysvallat olisi voinut sulkea Venäjälle jäljitetyt hyökkäyspalvelimet, mutta pelkona oli, että Venäjä voisi pitää sitä sodanjulistuksena.
Yhdysvaltain varautumista kybersodankäyntiin on pidetty jo kauan vajavaisena. Vuoden 2008 lopulla järjestetty kybersotaharjoitus nosti esiin useita perustavanlaatuisia ongelmia.
































Kommentit (6)
Ja mitä ihmettä tarkoittaa "Yhdysvallat olisi voinut sulkea Venäjälle jäljitetyt hyökkäyspalvelimet"?
Seuraavana voitaisiin simuloida, miten pärjätään jättiläismäistä marsipaanimiestä vastaan. Tästä on joskus tehtykin ihan oikea elokuva joskus 80-luvulla, uhka on siis ihan todellinen.
Kuviteltiin, mutta se kuvitelma ei ole mahdottomuus oikeasti.
-Niinpä.. näyttelijät näyttelivät... ehkäpä se harjoituksen tuloskin oli näytelmää.